21.04.25

Rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen korvauksia maksettiin noin 4,5 miljoonaa euroa vuonna 2024

Ely-keskukset korvasivat viime vuonna noin neljän miljoonan euron edestä rauhoitettujen eläinten aiheuttamia vahinkoja sekä maksoivat noin 500 000 euroa avustusta ennaltaehkäiseviin toimiin.

Ympäristöministeriö kertoo, että rauhoitettujen eläinten aiheuttamia vahinkoja korvattiin vuonna 2024 edeltävä vuotta enemmän. Kokonaissumma kasvoi vuodesta 2023 noin 630 000 eurolla.

Eniten korvattiin valkoposkihanhien aiheuttamia viljelysvahinkoja. Niitä korvattiin yhteensä noin 2,75 miljoonalla eurolla. Pohjois-Karjalassa korvauksia maksettiin noin 2,2 miljoonaa euroa ja Kaakkois-Suomessa noin 266 000 euroa. Etelä-Savon ja Hämeen korvaukset ylittivät myös sadantuhannen euron rajan.

Etelä-Pohjanmaan korvaussumma nousi noin 188 000 euroon. Siellä viljelysvahinkoja aiheuttivat pääosin kurjet ja joutsenet. Kurjet aiheuttivat viljelysvahinkoja myös Pohjois-Pohjanmaalla sekä Lapissa.

Viljelysvahinkoja aiheuttivat viime vuonna myös korpit ja lokit.

Korvaukset nousivat eniten Pohjois-Karjalassa

Viime vuonna korvauksia maksettiin Pohjois-Karjalaan noin 800 000 euroa enemmän kuin vuonna 2023. Ely-keskukset rahoittivat Pohjois-Karjalassa myös viittä hanketta, joissa hanhipaimentoiminnalla torjuttiin valkoposkihanhien aiheuttamia vakavia viljelysvahinkoja.

Kaakkois-Suomessa korvauksia maksettiin lähes 100 000 euroa enemmän kuin vuonna 2023, ja Etelä-Savossa lähemmäs 90 000 euroa edellistä vuotta enemmän. Pohjois-Savossa, Varsinais-Suomessa sekä Keski-Suomessa oli pientä kasvua edellisvuoteen verrattuna, noin 5 000–16 000 euroa.

Viime vuonna korvaukset myös vähenivät alueellisesti. Uudellamaalla maksetut korvaukset laskivat vajaa 50 000 euroa, Pirkanmaalla 20 000 euroa, Hämeessä 34 000 euroa ja Pohjois-Pohjanmaalla lähes 67 000 euroa. Maakotkan pesintään perustuvaa tukea maksettiin noin 59 000 euroa vähemmän kuin viime vuonna.

Korvaukset haetaan ELY-keskuksesta

Ympäristöministeriö muistuttaa, että eläin- ja viljelysvahingoista tehdään vahinkoilmoitus ELY-keskukselle sekä ilmoitus maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Ilmoituksen jälkeen tulee täyttää erillinen vahinkohakemus.

Korvauksia maakotkan ja sääksen aiheuttamista vahingoista haetaan vuosittain viimeistään 31. lokakuuta.

Ennaltaehkäiseviin toimiin myönnetään rahoitusta avustushaun jälkeen pääsääntöisesti kerran vuodessa. Avustuksia, korvauksia ja tukia myönnetään valtion talousarvioon vuosittaisen määrärahan mukaisesti.

Lähde: Ympäristöministeriö (Koko tiedote täällä.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja