Energian kulutus väheni maa- ja puutarhataloudessa

Maa- ja puutarhataloudessa kulutettiin energiaa 7 515 gigawattituntia vuonna 2023. Määrä on noin viidenneksen pienempi kuin edellisenä tilastointivuonna 2020. Energiamäärältään eniten kului moottoripolttoöljyä (2 571 GWh), metsähaketta (1 165 GWh) ja sähköä (1 330 Gwh). Kasvihuonetuotannon energian kulutus kasvoi vuonna 2024 1 800 gigawattituntiin eli kasvua vuoteen 2021 reilut viisi prosenttia.
Koneet kulkevat yhä öljyllä, mutta viljan kuivauksessa vaihtoehtoja
Vaikka maatilojen määrä vähenee, niin käytössä olevan maatalousmaan ala on säilynyt ennallaan. Tämä tarkoittaa yhä pidempiä ajomatkoja pelloille.
Viljankuivureiden öljyn kulutus väheni edellisestä tilastointivuodesta, mutta syynä voi olla moni asia, esimerkiksi siirtyminen hakekuivureihin. Sää- ja satotiedot eivät selitä muutosta. Vuosi 2023 oli myös tavanomaista lämpimämpi, mikä vähensi lämmitysenergian tarvetta.
Maa- ja puutarhatalous sähköistyy
Sähkön kulutus on ollut kasvussa pitkällä aikavälillä. Vaikka peltotyöt tehdään edelleen valtaosin öljykäyttöisillä koneilla, ovat akkukäyttöiset työkoneet tulleet tilojen muihin töihin.
Kasvihuonevihannesten ympärivuotinen viljely ja erityisesti valotus kuluttavat paljon sähköä, joka tosin osin voidaan hyödyntää lämmityksessä. Tomaattialasta reilut 40 prosenttia ja kurkkualasta yli puolet viljellään vähintään 10 kuukautta vuodessa, jolloin valotus on välttämätöntä.
Sähkön käyttö kasvihuoneyrityksissä kasvoi vajaaseen 800 gigawattituntiin. Valotussähkön käyttö kuitenkin vähenee, kun siirrytään vähitellen ledvaloihin.
Uutta alalla on sähkökattiloiden tulo myös maatalouteen. Kasvihuonetuotannossa on jo otettu käyttöön megawatin tehoisia sähkökattiloita, joissa halvan pörssisähkön aikaan varastoidaan lämpöä veteen.
Kasvihuoneiden energian käytössä näkyvät lämmitysenergian hinta ja maailmantilanne
Viime vuosien hintapiikit näkyvät myös kasvihuoneiden lämmitysenergian käytössä. Tärkein ja yleisin lämmitysenergian lähde on ollut metsähake, mutta vuonna 2024 sen määrä ja merkitys väheni ja turpeen merkitys pitkästä aikaa kasvoi.
Maakaasulle on jouduttu etsimään korvaavia energialähteitä ja se ehkä osin selittää myös öljyn käytön kasvua. Hakkeen käytön vähenemistä selittänee osin sen hinnan nousu.
Kausituotannossa kevyttä polttoöljyä on vaikea korvata taloudellisesti järkevällä tavalla, sillä kiinteää tai kotimaista energiaa käyttävät lämpölaitokset ovat kalliita ja soveltuvat pidemmän sesongin viljelyksille. Öljy on myös monessa yrityksessä varaenergian lähde.
Tuotantosuunnittaiset ja alueittaiset erot suuria
Koska viljatiloja on paljon, niiden kokonaisenergian kulutus on myös kaikkein suurinta. Peltokasvitilat käyttivät energiasta lähes 40 prosenttia, lypsykarja- ja kasvihuoneyritykset molemmat noin viidenneksen.
Tilakohtaisesti suurimmat kulutusluvut ovat kasvihuonetuotannossa sekä sika- ja siipikarjatuotannossa. Tämä näkyy myös alueellisesti: eniten energiaa käytetään Etelä-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan maakunnissa.
Edellä kerrotut tiedot maa- ja puutarhatalouden energiankulutuksesta vuodelta 2023 kerättiin maatalouden rakennetutkimus -tilastokyselyn yhteydessä talvella 2023–2024. Kyselyyn vastasi noin 13 000 tilaa. Tutkimus tehdään kolmen-neljän vuoden välein. Kasvihuoneyritysten energiatiedot kerättiin puutarhatilastojen tiedonkeruun yhteydessä syksyllä 2024 niiltä vajaalta 500 yritykseltä, joilla oli lämmitettyä kasvihuonealaa vähintään tuhat neliömetriä.
Lähde: Luonnonvarakeskus (Luke) (Koko uutinen täällä.)
Kommentit