Reilu Teko -säkkikeräyksen juhlavuosi käynnistyi – Tavoitteena on muovin keräysennätys

Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä kampanja on yksi Suomen pitkäkestoisimmista kierrätyskampanjoista. Juhlavuoden tavoitteena on ylittää viime vuoden muovinkeräysennätys.
Reilu Teko -kampanjan aikana on kerätty ja kierrätetty noin 42 miljoonaa kiloa muovia. Se vastaa noin 35:ä miljoonaa suursäkkiä. Jos kaikki kampanjan aikana kerätyt säkit asetettaisiin perätysten, jono kiertäisi maapallon ympäri lähes kaksi kertaa.
Tavoite juhlavuodelle on korkealla:
”Juhlavuoden tavoitteemme on kerätä kaikkien aikojen ennätys, joten haluammekin nyt haastaa kaikki viljelijät mukaan tuomaan säkkejä keräykseen”, kertoo kaupallinen johtaja Roland Westerberg Yaran tiedotteessa.
Viime vuonna Reilu teko -kampanjassa lyötiin uusi ennätys, ja silloin lannoite-, siemen- ja rehusäkkejä kerättiin uusiokäyttöön 851 000 kiloa.
Nuorille töitä ja muovi kiertoon
Kampanja sai alkunsa vuonna 1975. Öljypula ja halu säästää uusiutumattomia luonnonvaroja siivittivät keräyksen alkuun. Kampanjaan on myös alusta pitäen haluttu työllistää nuoria. Tulevana kesänä keräys työllistää jälleen noin sata nuorta. He vastaavat 4H-yhdistysten kierrätyspisteistä, joihin viljelijät tuovat tyhjät lannoite-, siemen- ja rehusäkit.
Heistä yksi on Otto Hänninen. Hänelle tuleva kesä 4H:lla on kolmas, ja hän odottaa jo tulevaa kesää ja töiden alkua: ”Tämä on todella hyvä tapa auttaa maanviljelijöitä ja ylipäätään luontoa kierrättämällä ja olemalla osa ketjua”, hän sanoo.
Hänninen arvioi ennätystavoitteen olevan realistinen, kunhan tieto kampanjasta ja juhlavuodesta leviää.
Myös Kärkölässä kasvinviljelytilaa pyörittävällä Tuomas Nummelalla on omakohtaista kokemusta keräyksestä: ”Olen ollut ensimmäisessä kesätyössä tässä keräyksessä, ja 4H-toiminta on tuttua. On ihan luonnollista, että vien säkit sinne, kun on tällainen mahdollisuus.”
Hän on toiminut viljelijänä seitsemän vuoden ajan. Tilallaan hän viljelee monipuolisesti lähinnä puimurilla puitavia kasveja. Nummela on joka vuosi vienyt säkkejä keräykseen. Niitä kertyy kaudessa noin 150. Määrä ei hänen mukaansa ole suuri, mutta tyhjät säkit vievät tilaa. Kierrätys on hyvä keino saada ne eteenpäin.

Otto Hännisellä (vasemmalla) ja Tuomas Nummelalla on molemmilla kokemusta 4H:n keräyspisteellä työskentelystä.
Muovin uusi elämä
Keräyspisteiltä Yara hoitaa säkkien kuljetuksen Lassila & Tikanojalle. Se puolestaan vastaa muovin kierrätyksestä ja uusiokäytöstä. Lassila & Tikanojan terminaalissa säkit paalataan, ja ne jatkavat matkaa.
Suursäkeistä saatava polypropeeni toimitetaan Eurooppaan muovinjalostajille. Ne valmistavat siitä esimerkiksi uusia suursäkkejä, muovihylsyjä ja sidontavannenauhoja. Nykyään suursäkeissä on kierrätysmuovia noin 30 prosenttia.
Piensäkeistä, suursäkkien sisäpusseista ja suojahupuista saatava polyeteeni jatkaa puolestaan L&T:n muovinkeräyslaitokselle käsiteltäväksi Merikarvialle. Sitä voidaan käyttää materiaalina esimerkiksi säkkeihin ja pakkauskalvoihin.
Säkkikeräyksen järjestävät Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H ja Yara Suomi. Paikalliset 4H-yhdistykset tuovat keräyspisteet lähelle viljelijöitä ympäri Suomen. Lassila & Tikanoja vastaa muovin kierrätyksestä. Keräyksessä ovat mukana myös Hankkija, Lantmännen Agro, A-Rehu, Peltosiemen, Tilasiemen sekä tukemassa Maaseudun Tulevaisuus ja Landsbygdens Folk. Keräyksen suojelijana toimii maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen.
Kommentit