Oikosulku maitohuoneessa

Tapahtuman kulku

Päivän tai yön hiljaisina hetkinä karjatilan karjakeittiön pistorasiassa sattui oikosulku. Pistorasia toi virran väliaikaisessa käytössä olevaan 300 litran maitosäiliöön, joka oli otettu avuksi, koska kaikki kevätpoikivien lehmien maitomäärä ei mahtunut tilan tuhannen litran säiliöön. Asennus oli sen verran ahdas, että joka kerta säiliötä pestäessä säiliön kansi törmäsi yli 40 vuotta vanhaan pistorasiaan. Pistorasian jatkuva liike katkaisi vanhan asennuksen maajohdon, mistä seurasi oikosulku.

Vahingon seuraus

Hämmästyttävää kyllä, pistorasia toimi oikosulusta huolimatta ja säiliö jäähdytti edelleen maidon. Mutta maadoittamaton käytössä oleva pistorasia maitohuoneen kosteissa olosuhteissa oli työntekijöille erittäin suuri henkilöriskin paikka.

Miten olisi voinut käydä

Sähkölaitteiden ja -asennusten viat ovat vakuutusyhtiöiden tilastojen mukaan syynä noin puolessa maatalouden tulipalossa. Edellä kuvattu oikosulku olisi voinut johtaa navettapaloon, mikäli syttyvää materiaalia olisi ollut pistorasian lähellä.

Vahingon rajoittaminen

Pienen maitohuoneremontin yhteydessä sähköjohdot uusittiin, jolloin oikosulkurasia havaittiin. Uudet sähköasennukset ja -johdot poistivat välittömän palo- ja henkilöriskin.

Ennaltaehkäisy

Ammattihenkilön tekemä sähkölaitteiden tarkastus ja mittaus paljastaa mm. pistorasioiden maadoitusongelman. Puolen päivän tarkastuksessa ehditään mitata ja tarkastaa kaikki maatilan sähköistykset. Viljelijä saa tarkastuksesta selkeän raportin, jossa havainnot asetetaan tärkeysjärjestykseen.

Korvaus

Kuvattu oikosulku maitohuoneessa ei onneksi johtanut suuriin vahinkoihin, vaikka vaaran paikka oli selvä. Lähivakuutus kannustaa asiakkaitaan teettämään sähkölaitteittensa tarkastuksia ja mittauksia, jotta vahinkoja voitaisiin estää ennakolta. Lähivakuutus tukee tarkastuksia 50 eurolla. Sähkötarkastuksen hinta jää näin maatiloilla, joiden suurimman päävarokkeen koko on alle 63 A, 275 euroon (alv=0).

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja