Kari Kiltilä
13.07.21

Helteinen sää aikaistaa puinteja

Kuluvan kasvukauden runsaat hellepäivät ovat nostaneet lämpösummakertymän viikon 27 aikana jo vuoden 2018 mukaiselle käyrälle. Vuonna 2018 uuden ohrasadon vastaanotto Koskenkorvalla alkoi 6. elokuuta. Tällä hetkellä ohrakasvustot ovat kuitenkin paremmassa kunnossa kuin heinäkuussa 2018.

Kasvukauden sääolot ovat yllättäneet jälleen. Kevään suunnitelma viljan hankinnassa oli, että syksyn 2020 sato saadaan toimitettua Koskenkorvalle heinäkuun loppuun mennessä. Kuitenkin käytännössä vanhan sadon toimitukset ovat yleensä venyneet lähelle elokuun puoliväliä. Tällä ei ole ollut suurta merkitystä, kun uuden sadon ohraa on ruvennut tulemaan tehtaalle yleensä elokuun 20. päivän jälkeen.

Nyt vanhan sadon toimitusten kanssa alkaa tulla hiukan kiire. Kasvukauden runsaat hellepäivät ovat nostaneet lämpösummakertymän viikon 27 aikana jo vuoden 2018 mukaiselle käyrälle. Vuonna 2018 uuden ohrasadon vastaanotto Koskenkorvalla alkoi 6. elokuuta. Toki tämän kasvukauden alkupuolella sadetta on tullut selvästi enemmän kuin 2018, jolloin toukokuu oli käytännöllisesti katsoen sateeton. Tällä hetkellä ohrakasvustot ovatkin paremmassa kunnossa kuin heinäkuussa 2018.

Meteorologien ennusteet lupailevat lämpimän ja jopa helteisen sään jatkuvat koko heinäkuun ajan. Tällöin toukokuun alkupuolella kylvettyjen aikaisten ohralajikkeiden lämpösummatarve tulee täyteen heinäkuun loppupuolella. On hyvin mahdollista, että uuden sadon kuormia tulee näytille Koskenkorvan tehtaalle jo elokuun ensimmäisen, tai viimeistään toisen viikon aikana.

Tulevan sadon laadun suhteen olen optimistinen. Vuoden 2018 sadon laadun keskiarvot olivat: hehtolitran paino 67 kg, tärkkelyspitoisuus 60,8 %, valkuaispitoisuus 12,2 %. Tuolloin jyväkoko jäi kuivuuden vuoksi tavanomaista pienemmäksi jolloin seulonnassa 2,2 millin seulan läpäissyt osuus oli keskimäärin 7,7 prosenttia. Laatuoptimismi kumpuaa siitä, että tämä kasvukausi on kuitenkin ollut kasvuoloiltaan hiukan parempi kuin 2018.

Nyt vain kädet ristiin ja toivomus, että sadekausi ei ala juuri silloin kun puimurit pitäisi ajaa tositoimiin pelloille.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja