Paranna valkuaisomavaraisuutta Yaran lannoitusratkaisuilla
Vuonna 2015 julkaistussa ’Tiekartta Suomen proteiiniomavaraisuuden parantamiseksi’ todetaan nurmien olevan merkittävä viljelykasvi valkuaisomavaraisuuden kannalta.
Vuonna 2015 julkaistussa ’Tiekartta Suomen proteiiniomavaraisuuden parantamiseksi’ todetaan nurmien olevan merkittävä viljelykasvi valkuaisomavaraisuuden kannalta.
Suomen maaperä on tunnetusti seleeniköyhää ja tutkitusti paras tapa tyydyttää tuotantoeläinten seleenintarve on käyttää Yaran seleenipitoisia lannoitteita ja tuottaa seleenipitoista nurmirehua.
Tänä syksynä tullaan luultavasti kylvämään ennätyspinta-ala syyskylvöisiä kasveja. Kylvökelpoista pinta-alaa on hyvin tarjolla.
Nurmirehun tuotannossa lannoituspanosten tarkka käyttö on yhä tärkeämpää.
Tule tutustumaan nurmien typenhallintaan ja samalla Yaran ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen ProAgria Etelä-Suomen nurmipäivillä Tammelassa 5.8. ja Sysmässä 19.8.
Syysviljojen puinnit ovat käynnissä ja niiden satonäkymät ovat haastavan kasvukauden jälkeen kevätviljoja paremmat.
Maasta ja karjanlannasta vapautuvien ravinteiden määrä ja vapautumisnopeus vaihtelee vuosittain suuresti.
Lannoitteiden kysyntä maailmalla on vahvaa ja lannoitteiden hinnat ovat Euroopassa nousussa. Vuoden alusta alkanut lannoitteiden kova kysyntä on jatkunut vahvana.
Oikea tieto on voima, joka luo uutta ajattelua ja mahdollistaa tehokkaan toiminnan kehittämisen.
YaraLive 2021 -virtuaalisessa peltotapahtumassa pääset Yaran ja kumppaneiden matkaan Yara Kotkaniemeen ja muihin kohteisiin ympäri Suomen.