25.10.05

Maaseudun pienyritysten rahoitus Etelä- ja Länsi-Suomessa

Maatilalla toimivan pienyrityksen rahoitustuki muuttuu hieman Etelä- ja Länsi-Suomessa, eli ns. Alma -alueella. Alueellisen maaseudun kehittämisohjelma jatkuu ensi vuoden alusta Elma -ohjelmana tällä samalla alueella. Tässä muutoksessa keskeisintä on rahoituspohjan muuttuminen. Alma -ohjelman rahoittamiseen myös EU osallistuu, uusi ELMA -ohjelma rahoitetaan kokonaan kansallisesti. Muutos ei itse pienyrittäjän toimintaan kuitenkaan vaikuta kovinkaan paljon.

Maatilalla toimivan pienyrityksen rahoitustuki muuttuu hieman Etelä- ja Länsi-Suomessa, eli ns. Alma -alueella. Alueellisen maaseudun kehittämisohjelma jatkuu ensi vuoden alusta Elma -ohjelmana tällä samalla alueella.

Tässä muutoksessa keskeisintä on rahoituspohjan muuttuminen. Alma -ohjelman rahoittamiseen myös EU osallistuu, uusi ELMA -ohjelma rahoitetaan kokonaan kansallisesti. Muutos ei itse pienyrittäjän toimintaan kuitenkaan vaikuta kovinkaan paljon.

Nykyisen pienyritystoiminnan rahoituksen keskeisimmäksi rajoitukseksi tulee aikataulu. Alma-ohjelma päättyy ensi vuoden lopussa, eli samaan aikaan kuin EU:n nykyinen seitsemän vuoden mittainen ohjelmakausi.

Koska EU on ohjelman osarahoittaja, pitää kaikki Alma - hankkeet olla valmiina jo viimeistään 28.2.2006 ja TE -keskuksen rahoituksen järjestelyt selvillä syksyyn mennessä. Näin ollen ALMA -rahoitusta ei kannata enää hakea kuin sellaisiin hankkeisiin, jotka varmasti saadaan valmiiksi tuohon päivämäärään mennessä. Käytännössä rahoitushakemus voisi koskea irtaimen hankintaa.

ELMA:n eli Etelä- ja Länsi-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaista tukea voidaan hakea lokakuusta lähtien. Tukea voidaan hakea ensi vuoden loppuun saakka, hankkeiden toteutusaika voi sen jälkeen jatkua vielä normaalin käytännön mukaisesti.

Rahoitustukea voidaan myöntää maatilalla tapahtuvan pienyritystoiminnan investointeihin, yrityksen kehittämiseen ja käynnistämiseen samojen periaatteiden mukaisesti kuin tähänkin asti.

Yritystoiminnan tukien hakeminen

ELMA -rahoitusta haetaan uudella lomakkeella 398 ja sen liitelomakkeilla annetaan tarvittavat lisätiedot. Tukea on haettava aina ennen hankkeen aloittamista tai irtaimen hankintaa.

ALMA -rahoitusta voidaan toistaiseksi hakea lomakkeella 305 ja sen liitelomakkeilla.

Muualla maassa, eli 1 - alueella pienyritystoiminnan tukea voidaan hakea jatkuvasti ensi vuoden loppuun asti lomakkeella 305.

Käytännössä hakemuslomakkeiden ja niiden liitteiden hankinta on toteutunut maaseudun pienyritysneuvojien toimesta. Näitä löytyy alueen maaseutukeskuksesta, kunnassa voi olla maaseutuelinkeinoasiamies ja apua tarjoaa myös alueen uusyrityskeskus.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja