Kuminan satovuonna juuriston koolla on merkitystä
Kulunut toukokuu on ollut poikkeuksellisen lämmin. Toukokuun puoliväliin mennessä Etelä-Suomessa keskilämpötila lähenteli + 15 astetta ja ennusteet lupailevat jatkossakin keskimääräistä lämpöisempää säätä.
Kulunut toukokuu on ollut poikkeuksellisen lämmin. Toukokuun puoliväliin mennessä Etelä-Suomessa keskilämpötila lähenteli + 15 astetta ja ennusteet lupailevat jatkossakin keskimääräistä lämpöisempää säätä. Kun vielä ilman suhteellinen kosteus on ollut hyvin alhainen, ovat maassa vesivarat nopeasti huvenneet. Vähäiset sadekuurot eivät tilannetta juuri helpota.
Maalajilla on merkitystä miten hyvin kasveilla on vettä käytettävissä. Kevyillä kivennäismailla ja hiesusavilla nopeimmin vesivarat hupenevat. Erityisesti savimailla myös maan rakenne vaikuttaa kasvien veden saatavuuteen. Hyvärakenteisessa maassa on parhaiten varastoinut vettä kasvien käyttöön. Viljelykasvin juuriston koolla ja rakenteella on myös hyvin ratkaiseva merkitys, miten se pystyy maasta käyttämään niukkoja vesivaroja.
Aikaisessa kylvössä kuminan juuristo kasvaa kookkaaksi. Kuvassa 7.5.2017 kylvetty kuminakasvusto on kuivista olosuhteista huolimatta kasvanut jo 30 cm korkuiseksi.
Kuminakoiperhosia jo lentelee
Kuminakoi talvehtii aikuisena kuminapellossa tai pellon pientareella. Toukat vaativat kuoriutuakseen noin 130 asteen tehoisan lämpösumman, joka on nyt jo monin paikoin Etelä-Suomessa ylittynyt. Aikuiset perhoset ovat noin 1,5 sentin mittaisia pikkuperhosia, jotka munivat kuminakasvustoon. Toukat vioittavat kuminan siemenaiheita ja päätyvät lopulta kuminan tyveen koteloitumaan.
Kuvassa kuminakoiperhonen.
Syysrapsi aloittamassa kukintaa
Syysrapsi on helleviikon aikana kasvattanut kukkavartta todella vauhdikkaasti, vähintään 10 cm päivässä. Kuivissa olosuhteissa syysrapsillakin aikaisella kylvöajankohdalla on ollut merkitystä. Syksyllä Pioneer Maximus 06 juuristo kasvaa kookkaaksi ja haaroittuu laajasti myös sivusuunnassa. Runsas juuristo pystyy hyvin hyödyntämään kasvin käyttöön maassa olevia vesivaroja.
Nupuissa on esiintynyt jonkin verran rapsikuoriaisia, mutta torjuntakynnys ei ole ylittynyt.
Kuvat Somerolta 17.5.2018
Kommentit