Huolehdi kasvuston mangaaninsaannista ja hyödynnät typpilannoituksen maksimaalisesti

Typpi on tärkein satoa määrittävä kasvinravinne ja jos sitä ei esimerkiksi hivenpuutteiden vuoksi saada hyödynnettyä maksimaalisesti, kärsii sekä sato että kannattavuus. Mangaaninpuutos on tyypillisin Suomen pelloilla esiintyvä hivenravinnepuutos.

Oletko havainnut pelloillasi mangaaninpuutoksen oireita?

Viljoilla mangaaninpuutos näkyy ensin kasvuston vaaleampana värinä, ja vakavammissa puutoksissa lehdillä helminauhamaisina vaaleina tai ruskeina pilkkuina. Kaksisirkkasilla kasveilla, esimerkiksi öljykasveilla ja juurikkaalla, havaitaan yleensä pieniä vaaleita täpliä lehdillä, erityisesti lehtisuonten välit vaalenevat. Oireet näkyvät ensimmäisenä nuoremmissa lehdissä, sillä mangaani liikkuu kasvissa huonosti eikä siirry vanhemmilta lehdillä uudemmille. Kun kasvilla havaitaan lehtioireita, ravinnepuutos on jo vakava. On myös tavallista, että mangaaninpuutos ei näy lainkaan silmällä havaittavina oireina.

Mitä haittaa mangaaninpuutoksesta sitten on?

Liian vähäinen mangaanin saanti häiritsee kasvin viherhiukkasten toimintaa ja aineenvaihduntaa, mikä johtaa sadon alenemiseen. Riittävä mangaanin saanti oleellista erityisesti typen hyödyntämiselle, mutta puutos johtaa myös muiden annettujen ravinteiden huonompaan hyötysuhteeseen. Jos mangaani on kasvua rajoittava tekijä, osa lannoituksesta jää siis kasvilta käyttämättä ja menee hukkaan.

Minkälaisissa olosuhteissa riski mangaaninpuutokselle kasvaa?

Suomessa mangaania on luontaisesti vähän maaperässä, joten puutosta esiintyy yleisesti. Erityisesti kevyillä ja karkeilla mailla sekä korkeassa pH:ssa mangaanin liukoisuus ja pitoisuus maanesteessä vähenee, minkä vuoksi puutosoireita ilmenee helposti. Kun pH on yli 6,5, mangaanin saatavuus alkaa heikentyä oleellisesti. Lähes kaikkien muiden ravinteiden saatavuus kuitenkin paranee, kun pH on lähellä 7, joten kalkituksesta ei mangaanin vuoksi kannata tinkiä.

Koska kasvi tarvitsee mangaania vain pieniä määriä, sen saatavuus kannattaa sen sijaan varmistaa lehtilannoituksella. Esimerkiksi Wuxal Microplant ja Wuxal Grano sopivat erinomaisesti mangaanin lehtilannoitukseen. Wuxal-tuotteiden formulointi takaa lannoitteen hyvän levittymisen kasvustoon sekä ravinteiden kulkeutumisen nopeasti kasville.

Jos tiedät, että lohkoilla on riski mangaaninpuutokselle tai olet havainnut aiemmin lehdillä oireita, muista reagoida ajoissa. Siemenen hivenravinnekäsittely Wuxal Terios Mn+ -valmisteella takaa mangaanin saatavuuden heti orastumisvaiheessa, kun lehtilannoitus ei vielä ole mahdollista.

Kun lehtioireita näkyy, puutos on haitannut kasvin kasvua jo merkittävästi. Koska mangaani ei liiku kasvissa juurikaan, tulisi mangaanin saanti riskilohkoilla varmistaa useammalla lehtilannoituskerralla. Wuxal-tuotteet ovat yhteensopivia monien kasvinsuojeluaineiden kanssa, joten lehtilannoitus kannattaa muistaa aina, kun lohkolle on muutenkin menossa ruiskuttamaan.

Kysy lisää VIljelijän Avena Bernerin asiantuntijoilta!

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja