Otettaessa maanäytteitä paikkakohtaisesti näytteenottopaikka kiinnitetään koordinaatistoon. Näytteen edustavuus paranee sen vastatessa täsmällisesti aluetta, josta näyte on otettu. Yksi maanäyte voi edustaa koko kasvu- tai peruslohkoa erittäin harvoin. Suositus yhden maanäytteen edustamaksi pinta-alaksi on maksimissaan 2 ha. Etenkin, jos peltolohkolla esiintyy maalajin vaihtelua tai kasvuolot muuten selvästi muuttuvat, kultakin alueelta tulisi ottaa oma näyte. Paikannetut maanäytteet auttavat määrittämään lohkon sisäistä vaihtelua.

Tavallisesti x- ja y-koordinaatit riittävät, mutta z-koordinaatin merkitys korostuu lohkoilla, joilla matalimman ja korkeimman paikan korkeusero on metriä suurempi. Paikkatietoa liitettäessä maanäytteisiin pitää koordinaattien tarkkuus olla muutaman metrin suuruusluokkaa. Tähän päästään satelliittijärjestelmien ja maavaraisten paikannettujen tukiasemien avulla. Tukiasemista otetaan korjaussignaali satelliittipaikannuksen antamaan paikkatietoon.

Käytännössä täsmäviljelyn näytteenotto tarkoittaa sitä, että maanäytteitä otetaan saman periaatteen mukaisesti kuin silloin, kun viljavuustutkimusta ryhdyttiin käyttämään peltoviljelyn panosten ohjaamisessa 1940- ja 50-luvulla. Näytteen edustama pinta-ala oli silloin alle hehtaari; miksi maanäyte edustaisi 2020 -luvulla suurempaa pinta-alaa ?