04.03.22

Maidontuotannon pohjoinen tuki vuodelle 2021 vahvistettu - Maksuun 15.3.2022 alkaen

Maidontuotannolle maksettavaa pohjoista tukea korotetaan 0,5–0,8 sentillä 7,9–31,0 senttiin litralta tukialueesta ja tukikuukaudesta riippuen.

Valtioneuvosto on päättänyt vuoden 2021 tammi-joulukuun maidontuotannolle maksettavan pohjoisen tuen lopullisen määrän. Tehdyllä päätöksellä ei ole suoranaisia valtiontaloudellisia vaikutuksia, koska tuen enimmäismäärästä päätetään erikseen tukimuodon hyväksymisen yhteydessä. Maidontuotannolle maksettavaa pohjoista tukea korotetaan nyt 0,5–0,8 sentillä 7,9–31,0 senttiin litralta tukialueesta ja tukikuukaudesta riippuen.

Ruokavirasto maksaa vuoden 2021 maidon tuotantotuen lopullisten tukitasojen mukaiset korotukset maitotiloille 15.3.2022 alkaen. Korotukset maksetaan kuukausittaisten maidon tuotantotuen maksujen yhteydessä.

Litrakohtainen tuki korotetaan tukialueittain porrastetusti siten, että maidontuotantoon varattu 161,2 miljoonan euron tukisumma tulisi mahdollisimman täysimääräisesti käytetyksi. Vastaava tuen täydentäminen on tehty vuosittain siinä vaiheessa, kun koko vuoden aikana tuotetut maitomäärät pohjoisen tuen alueella ovat selvillä.

Pohjoinen tuki on osa kokonaan kansallisesti maksettavia, EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan sovitettuja maatalouden tukimuotoja. Sillä täydennetään EU:n tukijärjestelmiä (EU:n suorat tuet, luonnonhaittakorvaukset, ympäristökorvaukset ja eläinten hyvinvointikorvaukset) ja turvataan maa- ja puutarhatalouden toimintaedellytyksiä ja kannattavuutta sekä maaseudun elinvoimaisuuden säilymistä.

Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö

9.3.2022 klo 12:30: Uutista täydennetty tukien maksuaikataulun osalta

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja