02.08.22

Heinäkuussa paikoin ennätyssateita paikoin kuivuutta

Tänä vuonna heinäkuun sademäärissä oli suurta paikallista vaihtelua, Lapissa saatiin paikoin ennätyssateita, mutta erityisesti Ahvenanmalla kärsittiin kuivuudesta. Itäisessä ja pohjoisessa Suomessa heinäkuu oli tavanomaista lämpimämpi, lännessä ja etelässä puolestaan lähellä tavanomaista.

Tänä vuonna heinäkuun suurimpia sademääriä mitattiin Lapissa sekä Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa, missä sateita tuli monin paikoin tavanomaista enemmän. Keskimääräistä heinäkuuta vähemmän satoi etenkin paikoin etelässä ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Eniten heinäkuun aikana satoi alustavien tietojen mukaan Inarin Saariselän matkailukeskuksen havaintoasemalla, 213,4 millimetriä. Lukema on aseman 46-vuotisen historian suurin kuukausisademäärä. Myös Sodankylän Lokan havaintoasemalla tehtiin asemakohtainen kuukausisade-ennätys, 146,4 millimetriä.

Vähiten sadetta tuli heinäkuussa Ahvenanmaalla Lumparlandin Långnäsin sataman havaintoasemalla, vain 14,2 millimetriä.

"Sadealueet pääsivät Suomeen vuoroin lännen, vuoroin idän puolelta. Sää ei ollut meillä erityisen korkea- tai matalapainepainotteista, vaan lyhytkestoiset korkea- ja matalapainetilanteet vuorottelivat", kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Heinäkuussa ei ennätyslämmintä eikä -kylmää

Heinäkuu oli monin paikoin itäisessä ja pohjoisessa Suomessa tavanomaista heinäkuuta lämpimämpi, lännessä ja etelässä kuukauden keskilämpötila oli puolestaan laajalti lähellä tavanomaista.

Heinäkuun keskilämpötila vaihteli paikoin etelän ja idän reilusta 18 asteesta Käsivarren pohjoisosan 10 asteeseen. Pitkän ajan säätilastoja Suomessa pitävän Ilmatieteen laitoksen mukaan heinäkuun keskilämpötila oli maan itäosassa 0,5–1 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja pohjoisessa monin paikoin 0,5–2 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Suurin poikkeama oli pohjoisessa Lapissa. Etelässä ja lännessä kuukauden keskilämpötila oli laajalti lähellä keskimääräistä.

Heinäkuun korkein lämpötila nousi 32,3 asteeseen, joka mitattiin Oulun Oulunsalon Pellonpään havaintoasemalla 1. heinäkuuta. Tämän kesän korkein lämpötila tähän mennessä on 28. kesäkuuta Porissa mitattu 32,9 astetta.

Hellepäiviä heinäkuussa oli yhteensä 16, joka on heinäkuulle tyypillinen määrä. Vuonna 2021 hellepäiviä oli heinäkuussa 24 kappaletta. Yhteensä hellepäiviä on tänä kesänä ollut 1. elokuuta mennessä 25 kappaletta. Kesällä 2021 niitä oli kaikkiaan 55 kappaletta.

Kylmintä heinäkuussa oli 9. heinäkuuta Sallan Naruskan havaintoasemalla, 2,2 astetta. Kyseessä on vuodesta 1959 eteenpäin olevissa Ilmatieteen laitoksen digitoiduissa vuorokausitilastoissa korkein kuukauden alin lämpötila. Suomen mittaushistorian kylmin lukema heinäkuussa on 1. ja 12. heinäkuuta 1958 Enontekiön Kilpisjärvellä mitattu −5,0 astetta.

Heinäkuun salamamäärät olivat keskimääräistä heinäkuuta pienempiä. Myrskypäiviä ei heinäkuussa ollut yhtään.


Lähde: Foreca (Koko uutinen täällä.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja