Raisio


Yhteystiedot
Raisio on kansainvälinen yhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan sekä kalanrehuihin. Tunnettuja brändejämme ovat mm. Benecol, Elovena, Sunnuntai, Torino ja Benella.
Raision tuotteissa korostuvat hyvinvointi, terveellisyys, maku ja kestävä kehitys. Vahva osaamisemme ja into kehittää uutta varmistavat kannattavan kasvun. Raision osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Vuonna 2017 konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 235 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos 36 miljoonaa euroa. Raisiolaisia on noin 330. Meidän ruokamme tekee hyvää Terveydelle, Sydämelle ja Maalle.
Raisio uudisti strategiansa – Terveellisen kasvun strategia 2019-2021
Raisio on terveelliseen ruokaan keskittyvä yhtiö, jonka tavoitteena on olla innovatiivinen ja yhä kansainvälisempi bränditalo. Uusi Terveellisen kasvun strategia rakentuu kahdelle vahvalle tukijalalle. Raisio jatkaa panostusta johtavan ja kansainvälisen kolesterolia alentavan Benecol-brändin kasvattamiseen. Sen rinnalle rakennetaan yhtiön vahvaan kauraosaamiseen perustuva eurooppalainen liiketoiminta.