05.08.22

Kuminan puintiaika lähestyy

Kumina on valmistunut vauhdikkaasti, vaikkakin tavanomaisesta kasvukaudesta parisen viikkoa myöhässä.

Kasvustojen väri on muuttunut muutamassa päivässä vihreästä ruskeaan. Pääsadonkorjuu ajoittunee tänä vuonna elokuun toiselle ja kolmannelle viikolle. Aikaisia lajikkeita päästään puimaan mahdollisesti jo tulevana viikonloppuna.

Kuminan epätasainen tuleentuminen haastaa puintiajankohdan määrittäjää. Pääkukinto valmistuu ensin ja sen jälkeen sivukukinnot, jotka tuottavat suurimman osan sadosta. Kun kasvuston väri on muuttunut kauttaaltaan tasaisen ruskeaksi, on puintiajankohta lähellä. Huomaa myös, että kypsä siemen napsahtaa terävästi poikki hampaiden välissä.

Aikaisemmat lajikkeet, kuten Konzcewicki ja Niederdeutscher varistavat valmistuessaan siemeniä helposti, joten näiden puintia ei kannata liikaa lykätä.

Sadon joukkoon jää yleensä jonkin verran vihreitä siemeniä, jotka kuitenkin jälkituleentuvat kuivauksen yhteydessä. Eri lajikkeet voi puida, kuivata ja varastoida yhtenä eränä.

Nyt viimeistään kannattaa huolehtia korjuukaluston puhtaudesta ja kosteusmittain kunnosta.

Uutisen aloituskuva on vuodelta 2021. Silloin kuminaa puitiin Hausjärvellä 26. heinäkuuta.

Lue lisää kuminan sadonkorjuusta.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja