Nuorten taimikoiden pahimmat vitsaukset ovat hirvet ja aika ajoin myyrät. Tuhojen torjuntaan löytyy keinoja, mutta tehokkaimmat menetelmät ovat työläitä.

Tällä hetkellä hirviä laiduntaa Suomen metsissä niin paljon, että männyn- ja koivuntaimikot sekä yhä lisääntyvässä määrin myös kuusentaimikot, kärsivät mittavista tuhoista.
Tutkijoidenkin mukaan hirvikannan suositustiheydet ovat liian suuret. Kun ne vielä usein ylitetään, paikallisesti jopa moninkertaisesti, ei ole ihme, että tuhoja esiintyy.
Yksittäinen metsänomistaja on usein voimaton hirvien edessä. Rauduskoivikoita on turha edes yrittää perustaa sellaisille alueille, missä hirvet liikkuvat talvisin. Myös männyntaimikoiden kanssa on ongelmia, sillä karuille maille ei kannata laittaa muuta kasvamaan. Kylvö- tai luontainen uudistaminenkaan eivät takaa sitä, etteikö tuhoja syntyisi.
Kun hirviä kerääntyy jollekin alueelle tarpeeksi paljon, ne syövät suurin piirtein kaiken mitä eteen sattuu. Hirvien jostain syystä suosimilla talvehtimisalueilla ongelmat ovat suurimmat. Vaikka kaikki hirvet ammuttaisiin syksyisin, jahdin päätyttyä hirviä kerääntyy talvehtimispaikalle hyvinkin laajoilta alueilta. Tästä on hyvä esimerkki Jaalangan yhteismetsän alue Vaalassa, josta oli juttua edellisessä Metsälehdessä (16/2005).

Syönninestoaineista
hyviä kokemuksia
Hirvien aiheuttamiin tuhoihin tuskastuneet metsänomistajat ovat kehitelleet monenlaisia keinoja tuhojen estämiseksi. Myynnissä on myös kaupallisia tuotteita hirvituhojen torjuntaan.
Pisimpään tuhojen torjuntaan on käytetty erilaisia syönninestoaineita, jotka ruiskutetaan taimen latvaan. Aineet ovat osoittautuneet tehokkaiksi ja yleensä ne estävät syönnin; tuhoja on suojatuissa taimikoissa vain satunnaisesti.
Riistanhoitopiirit ja -yhdistykset ovat aika ajoin jakaneet torjunta-aineita metsänomistajille ilmaiseksi tai kevennettyyn hintaan. Tällä hetkellä luvallisessa myynnissä on vain Mota-merkkinen torjunta-aine, jota voi ostaa maatalouskaupoista.
Syönninestoaineiden käytön ongelmana on levityksen työläys. Ainetta on ruiskutettava jokaisen taimen latvaan erikseen. Käytössä pitäisi olla kunnollinen reppuruisku. Myös käsipullosuihkuttimilla levitys onnistuu joten kuten pienille aloille. Käsipullojen suuttimet menevät kuitenkin helposti tukkoon ja ainetta leviää käsiin ja vaatteisiin.
Karkoteaineiden levitys sopisi parhaiten metsästysseurojen talkootyöksi. Näin metsästäjät voisivat kantaa osaltaan vastuuta hirvikarjansa tekemistä tuhoista.

Tuoksu
karkottaa
Helpompi ja aika paljon käytetty karkoteaine on saippua. Sen tehokkuudesta ollaan montaa mieltä, mutta ainakin paikoitellen siitä on hyviä kokemuksia.
Saippuakonsti tehonnee parhaiten alueilla, missä hirvet eivät parveile suurina laumoina. Mitä enemmän hirviä on, sitä varmemmin porukasta löytyy joku rohkea, joka ei välitä saippuan hajusta. Kun yksi menee taimikkoon, muutkin voivat seurata perässä.
Myös monenlaisia muita hajusteita lienee kokeiltu hirvien karkottamiseksi. Saippuan ohella pumpulitukkoon lirutettu vanha haju- tai partavesi toiminee ainakin jonkin aikaa karkotteena. Myös vanhoista sukkahousuista tehtyihin pusseihin laitettuja hiustuppoja on kokeiltu vaihtelevin tuloksi.
Tavallinen hautatervakin suojaisi taimia niin hirviltä kuin myyriltäkin. Ainetta vain ei saa markkinoida tähän tarkoitukseen. Moni muukin torjunta-aine on jouduttu ottamaan pois myynnistä oletettujen terveysvaikutusten vuoksi.

Radio päälle
taimikon laitaan
Metsälehdessä on vuosien kuluessa esitelty erilaisia äänivekottimia. Taimikon laitaan asetetun matkaradion on todettu karkottavan hirvet. Radio Nova lienee paras kanava tarkoitukseen, ainakin se kuuluu melkein joka metsässä.
Myös erilaisia nauhoja on kokeiltu. Joku on saanut suojattua taimet asettamalla latvoihin pätkän tavallista kuitunauhaa. Myös pahvimukeja ja puita purkkeja on tökitty latvoihin taimen suojaksi.
Valmista taimensuojaverkkoa on myynnissä, joten sellaistakin voi kokeilla. Verkko on kuitenkin otettava keväällä pois ja asennettava syksyllä uudelleen uuden vuosikasvun ympärille.
Etelä-Suomessa on joitain taimikoita suojattu myös aitaamalla. Erilaiset nauhat saattavat estää jonkin verran hirvien liikkumista. Varmin konsti on korkea riuku-, verkko- tai sähköaita. Sellainen voi olla järkevää rakentaa esimerkiksi visakoivuviljelmän ympärille.
Koivikoiden ongelma on myös se, että hirvet ja pohjoisessa etenkin porot, syövät taimia jo kesällä. Tätä tuhoa ei välttämättä muutaman vuoden päästä edes erota, sillä taimesta riivitään kesällä uusin vuosikasvain heti kesä-heinäkuussa. Etelä-Suomessa tällainen taimi häviää helposti kasvukilpailussa horsmikolle ja muulle kasvillisuudelle ja kuihtuu valon puutteeseen.

Taimisuoja
myyrien varalle
Myyristä on huomattavasti vähemmän haittaa kuin hirvistä, mutta aika ajoin nekin saavat melkoista paikallista tuhoa aikaan. Metsäntutkimuslaitoksen tuoreen ennusteen mukaan lähes koko Etelä-Suomen alueella on nyt runsaasti myyriä, joten tuhojakin on odotettavissa etenkin heinittyneillä uudistusaloilla.
Myyrätuhoja voi torjua samalla karkoteaineella kuin hirviäkin. Myös erilaisia myyräsuojia on markkinoilla. Ne suojaavat hyvin taimet. Asennus on kuitenkin työlästä ja kustannuksia kertyy. Jos suojien ansiosta vältytään uusintaviljelyltä, suojaus on toki kannattavaa.



SAIPPUA PELASTI TAIMIKOT

Simolainen eläkeläismetsänomistaja Heino Haapaniemi luottaa saippuaan taimikoiden suojaajana. Haapaniemellä on pitkä kokemus taistelusta hirviä vastaan männyntaimikoissa. Alku oli masentava, mutta sittemmin Haapaniemi on saanut yliotteen paikallisesta hirvikannasta. Tuloksena on viitisenkymmentä hehtaaria huippulaatuisia nuoria männyntaimikoita, joista osa lähentelee jo ensiharvennusikää.
Ensimmäisen kerran Haapaniemi joutui hirviongelman eteen 80-luvun lopulla, kun taimituhoja alkoi ilmaantua noin 40 hehtaarin ojitusalueen taimikkoon. Haapaniemi kokeili monenlaista ja yritti karkottaa hirvet pois dynamiittipaukullakin. Kun Haapaniemi seuraavana päivänä meni taimikolleen, olivat hirvet syömässä lunta räjäytyskohdan ympäriltä.
Sitten Haapaniemi sai kuulla saippuasta ja sen torjuntatehosta. Saippuat ovat sen jälkeen kuuluneet taimikoiden vakiovarusteisiin, ja niitä on vuosien kuluessa viritelty monella lailla.
Omien kokemustensa perusteella simolainen pitää parhaana ja yksinkertaisimpanakin tapana ripustaa saippua kalastajalangalla pahvisen kertakäyttömukin sisälle.
Muovipurkki ei Haapaniemen kokemusten mukaan kuitenkaan kestä niin kauan kuin pahvimuki. Pahvimukisaippuat ovat pysyneet toimintakuntoisina jopa kahdeksan vuotta eli käytännössä lähes koko taimikon riskiajan.
Jogurttipurkin huono puoli on muovi, jota saattaa joutua metsään unohtuneena sellutehtaiden riesaksi. Samasta syystä Haapaniemi luopui rautalangasta.
Haapaniemi laittaa yhteen hirvi- tai saippuakelloon puolikkaan saippuan. Sen keskelle hän poraa sähköporalla reiän. Narun hän kiepsauttaa yhden kerran lisäksi saippuan ympäri, jolloin se säilyy parhaiten.
Tärkeää on lisäksi se, että narua varten tehtävä reikä puhkaistaan mukin sisältä päin ja samaten lanka pistetään reikään sisältä ulos päin. Näin reiän reunat tulevat koholle ja painautuvat tiiviisti narua vasten. Vesi ei silloin valu saippuaan. Vesi sekä liuottaa saippuaa, että saattaa pakkasella aiheuttaa halkeamia saippuaan, jolloin pala murenee.

Hehtaarin suojaus
alle 10 eurolla
Saippuakelloja Heino Haapaniemi ripustaa taimikon ympärille "aidaksi" 30-50 metrin välein noin 10-15 metriä metsän puolelle. Taimikon sisälle Haapaniemi asentaa saippuakelloja noin 50 metrin välein.
Hehtaarille tarvitaan taimikon kokonaisalasta riippuen 10-15 saippuakelloa. Hehtaarin monivuotisen suojauksen hinnaksi tulee silloin alle 10 euroa. Kulut voi lisäksi pistää metsätalouden menoina verovähennykseksi.
Haapaniemellä on monia havaintoja siitä, kuinka talvinen hirvitokka on törmännyt vaelluksellaan saippualla suojattuihin taimikoihin. Suunta on sen jälkeen vaihtunut ja askel pidentynyt.
Viime talveksi Haapaniemi jätti vähän kuin kokeeksi yhden nuoren taimikon suojaamatta. Kuten arvata saattaa, hirvet löysivät talvella taimikon ja aiheuttivat tuhoa. Nyt taimikossa on saippuat.



SAIPPUA EI AINA TEHOA

Hirvi- ja myyrätuhoihin perehtynyt tutkija Risto Heikkilä Metsäntutkimuslaitoksesta suhtautuu hieman varauksellisesti saippuan tehoon. Metlan kenttäkokeissa sen ei ole todettu estävän hirvien tuloa taimikoihin.
Heikkilä suhtautuu kuitenkin mielenkiinnolla kaikkiin niihin tapauksiin, joissa saippuasta on todennäköisesti ollut apua taimikoiden suojauksessa.
Varmimpana konstina Heikkilä pitää karkoteaineita. Hänen mielestä metsästysseurojen pitäisi ottaa enemmän vastuuta hirvituhojen torjunnassa. Karkoteaineiden tai vaikkapa latvaa asetettavien suojusten levitys olisi sopivaa porukalla tehtävää talkootyötä. Ainakin Etelä-Suomen pienehköt uudistusalat olisi mahdollista suojata kohtuullisin kustannuksin.
Heikkilä mainitsee esimerkkinä erään eteläsuomalaisen kartanon. Sen hirvimaiden vuokrausehtoihin kuuluu, että metsästysporukan on suojattava taimikot joka syksy. Vaikka alueella on runsaasti hirviä, taimikot ovat säästyneet tuhoilta.
Ruotsissa ja Virossa on saatu hyviä kokemuksia veteen sekoitettavasta halvasta verijauheesta metsäkauristuhojen torjunnassa. Sitä kannattaisi Heikkilän mukaan kokeilla myös hirvituhojen torjunnassa.

# HANNU JAUHIAINEN - METSÄLEHTI 17/2005