Eli mitä meidän tavallisten metsänomistajien kannattaisi ottaa opiksi suurmetsätalouden harjoittajilta. Seuraavassa kuusi kelpo vinkkiä.

Suuret metsänomistajat, esimerkiksi metsäyhtiöt ja yhteismetsät, operoivat niin laajoilla palstoilla, ettei näpertelyyn ja nyhertelyyn ole mahdollisuuksia. Silti niiden metsät näyttävät hoidetuilta ja uudistusalat täyspuustoisilta sekä vereväkasvuisilta.
Miten ne sen tekevät? Mikseivät niiden taimikot tukehdu pöheikköön, kuten meikäläisten?
Metsänhoitoyhdistys Tuen toiminnanjohtaja Olli Mäkipää hoitaa päätoimenaan viittä isoa lounaissuomalaista yhteismetsää: hän saa selittää.
Vinkit ovat vapaasti muun muassa etäällä metsistään asuvien metsänomistajien lainattavissa.
Ensimmäinen vinkki, jota Mäkipää ei ehkä kainouttaan kerro:
Jätä metsäsi ammattilaisten hoidettavaksi, jos et itse osaa tai ehdi. Siten pääoma pysyy tuotavassa kunnossa.

1. Tee isoja
aukkoja
"Alle kahden hehtaarin aukkoja ei kannata tehdä", Mäkipää neuvoo.
Hänen mukaansa pienillä aukoilla reunapuuston varjostus haittaa taimikon kasvua suhteellisesti ottaen selvästi suuremmalla osalla alaa kuin isolla aukolla. Reunametsä haittaa sitä pahemmin, mitä salskeampaa se on.
"Lisäksi pieniä aukkoja tekemällä kasvaa myrskyille arkojen reunametsien osuus."
Isoista uudistusaloista kehittyy sen sijaan helpommin esimerkiksi ensiharvennusvaiheessa hoidettavia metsiä.
Puolen hehtaarin metsikkö ei innosta koneyrittäjiä työmaana nyt sen paremmin kuin tulevaisuudessakaan. Sen sijaan kolme hehtaaria tuottaa jo toista sataa kuutiota kuitupuuta ensiharvennuksessa.

2. Viljele
nopeasti
"En tiedä miksi, mutta nykyisin hakkuualoille kasvaa heinää paljon hanakammin kuin takavuosina. Tähän tulokseen olen tullut, kun olen hakkuualoja viran puolesta nelisenkymmentä vuotta katsellut", Mäkipää toteaa.
Hän tähdentää, että nopean kasvun vuoksi uudistusalat on saatava viljeltyä heti hakkuuta seuraavan kasvukauden aikana.
"Muuten ei ole toivoakaan saada kunnon taimikkoa kasvamaan ilman työlästä heinäntorjuntaurakkaa."
Mäkipää myöntää, että rehevimmillä istutusaloilla taimet tarvitsevat apua, viljeli uuden metsän kuinka sähäkästi hyvänsä.
Viljely- ja maanmuokkausmenetelmien osalta Mäkipäällä ei ole salattua viisautta. Hän luottaa tutkijoiden ja käytännön metsänuudistajien hyväksi havaitsemiin oppeihin.
"Käytä aina mätästystä, tarvittaessa ojitus- tai muuten laikkumätästystä. Istuta kuusta, kun kasvupaikka on vähintään mustikkatyyppiä."
Hän korostaa oikeaoppista istuttamista ja erityisesti istutuspaikan valintaa. Taimet on sijoitettava mättääseen.
"Edelleenkin näkee liian usein, että taimet on istutettu mättäiden vieressä oleviin painanteisiin. Siinä ei ole mitään järkeä."
Yhteismetsien uudistusalat myös raivataan. Monesti roskapuusto poistetaan hakattavalta alalta jo ennen päätehakkuuta.

3. Suosi pitkiä
sopimuksia
Tämä neuvo on tarkoitettu lähinnä metsänhoitoyhdistyksille ja muille organisaatiolle ja yrittäjille, jotka järjestävät metsänhoitotöitä.
"Suosikaa pitkiä sopimuksia esimerkiksi maanmuokkausyrittäjien kanssa. Näin he rohkenevat hankkia kunnollista kalustoa ja kartuttaa osaamistaan vuosien kokemuksen kautta."
Mäkipään mielestä kvartaalitalous ei metsätalouteen sovi eikä etenkään älyttömiksi menevät yrittäjien kilpailuttamiset. Viimeistä senttiä kilpailuttaen toiminnasta katoaa pitkäjänteisyys.
"Yksikkökustannukset jäävät ehkä hieman korkeammiksi, mutta lisäkulut saa takaisin moninkertaisesti, koska kokenut, pitkäaikainen yrittäjä osaa toimia ilman työnjohtoa ja vahtimista."

4. Kannot
metsään
Mäkipää suhtautuu nuivasti hakkuualojen energiapuun korjuuseen.
"Ensinnäkään niistä ei makseta mitään. Kokemukseni mukaan myös mainostetut kustannussäästöt metsänviljelyssä jäävät käytännössä olemattomiksi."
Hakkuutähteiden korjuun hän hyväksyy vain, jos risut paalataan jo hakkuualalla. Irtorisujen korjuu sotkee tienvarret ja usein myös tiet.
Kantojen nosto aiheuttaa metsänomistajalle lisäkustannuksia, koska nostossa maan pintaa rikotaan laajalti.
"Alueelle syntyy hirveä vesakko, jonka perkaamisen maksaa metsänomistaja."

5. Harvenna taimikot
alle 2 000 runkoon
Yhteismetsissä taimikot hoidetaan kahteen kertaan.
Varhaishoitovaiheessa vesakko perataan istutusaloilta, kun taimet ovat varttuneet 5-7 vuotta.
"Kaikki pois, ei mitään reikäperkausta. Metsänuudistaminen on huolellisen ihmisen työtä", hän vakuuttaa.
Raivaussahuri palaa yhteismetsän taimikoihin, kun ne ovat yltäneet viiden metrin mittaan.
"Tässä vaiheessa taimikko on harvennettava voimakkaasti. Kasvamaan ei missään nimessä saa jättää yli 2 000 runkoa hehtaarilla."
Koska kasvamaan jäävillä puilla on riittävästi kasvutilaa, ne järeytyvät nopeasti. Puunkorjuun kustannukset taas laskevat, sillä poistettavat rungot ovat isompia. Tämä parantaa ensiharvennusten kannattavuutta.
Mäkipää myöntää, että hieman tätä taajemmaksi jätetystä taimikosta kertyisi enemmän puuta. Silloin rungot jäisivät kuitenkin pienemmiksi, mikä nostaa hakkuun kustannuksia voimakkaasti.
"Kannattaa selvittää, toimiiko metsäpalstasi lähistöllä ammattitaitoisia metsuriyrittäjiä. Edullisimmin saat taimikot hoitoon pestaamalla yrittäjän suoraan palvelukseesi."

6. Kaikki kuntoon
uudella palstalla
Tämäkin neuvo koskettaa tavallista metsänomistajaa vain harvoin, mutta esimerkiksi metsänhoitoyhdistys Tuen hoidossa olevat yhteismetsät hankkivat uusia palstoja lähes vuosittain.
"Aina, kun uusi metsäpalsta siirtyy haltuumme, varmistamme heti, että kaikki perusasiat ovat kunnossa. "
Ensin korjataan tai rakennetaan tarvittavat tiet. Sitten tehdään tarvittavat metsäojien kunnostukset. Myös taimikonhoito- ja harvennushakkuurästit hoidetaan pois heti haltuunottovaiheessa, Mäkipää selostaa.
Jokaisen metsäpalstoja ostavan kannattaa pitää nämä opetukset mielessään. Nykyisin hinnoin ostettua metsäomaisuutta ei kannattaa jättää hunningolle.


"Sirpalepalstoista yhteismetsiä EU-hankkeena"

Metsänhoitoyhdistys Tuen toiminnanjohtaja Olli Mäkipää ehdottaa, että eteläisen Suomen ja Pohjanmaan mitättömiksi sirpaloituneiden metsäpalstojen omistajia kannustettaisiin yhdistämään palstansa yhteismetsiksi tai liittymään jo olemassa oleviin.
"Tässä olisi kerrankin järkevä EU-projektin aihe", Mäkipää toteaa.
Hän esittää johdatukseksi kartan Mynämäen takamailta. Tilan rajoja kuvaavia punaisia katkoviivoja on järkyttävän taajassa: huippu on kaksi rinnakkaista, 17 metriä leveää, alun kolmatta kilometriä pitkää palstaa.
"Tällaisina nämä ovat omistajilleen taloudellisesti hyödyttömiä eivätkä palvele myöskään puuhuoltoa."
Mäkipää uskoo, että omistajille suunnatun neuvonnan ja konsultoinnin avulla sirpalepalstoista saataisiin muodostettua yhteismetsiä tai niitä voitaisiin liittää olemassa oleviin yhteismetsiin.
"Uskon, että järki voittaa sitä mukaa kun omistus siirtyy uudelle sukupolvelle, jolle oma maatilkku ei enää ole samanlainen periaatekysymys kuin heidän vanhemmilleen."
Mäkipää muistuttaa, että kiinteä yhteys metsänomistukseen säilyy yhteismetsänkin kautta. Metsien hoidosta ei kuitenkaan enää tarvitse kantaa huolta.
Hänen mukaansa tämänkaltainen projekti tarjoaisi metsätaloudelle merkittäviä rationalisointihyötyjä: yhteismetsiksi koottuina sirpalepalstat saataisiin tehokkaan puuntuotannon piiriin.
"Ne tuottaisivat omistajilleen tasaista tuloa ja osaltaan turvaisivat suomalaisen metsäteollisuuden raaka-aineen saantia."
Mäkipää näkee, että metsänhoitoyhdistykset, metsänomistajien liitot tai metsäkeskukset voisivat hallinnoida tällaista hanketta.
"Ja me yhteismetsien hoidon ammattilaiset kyllä innolla tukisimme tällaista hanketta."

# MIKKO RIIKILÄ - METSÄLEHTI MAKASIINI 8/2005