Sysmäläinen metsänomistaja Jouko Juurikkala tietää, että kuitupuulla ei tehdä tiliä. Niinpä hän on keskittynyt kasvattamaan hyvälaatuista tukkia. Sillä on kaikissa suhdanteissa ollut aina hyvä kysyntä.

Metsämaa on siinä mielessä armeliasta, että se tuottaa puuta yhtä paljon riippumatta siitä, hoidetaanko metsää tai ei. Kasvua taitavasti ohjailemalla arvottomasta risukosta saa komean tukkimetsän.
Jouko Juurikkalan tavoitteena on kasvattaa vain puuta, jolla on hyvä kysyntä ja josta maksetaan parasta hintaa. Käytännössä se tarkoittaa tervettä ja hyvälaatuista mänty-, kuusi- ja koivutukkia. Kuitupuu on vain sivutuote.
Näin toimien metsätalous kyllä kannattaa.
Juurikkala on ollut intohimoinen metsänkasvattaja jo puoli vuosisataa. Hän suunnittelee, kokeilee ja tekee paljon työtä metsän ja luonnon monimuotoisuuden hyväksi.
Kauppiaan poikana hän tutustui liikemaailman periaatteisiin jo varhain ja noudattaa niitä metsätaloudessaan.

Kuvista
näkee kasvun
Heinolassa kaupunkilaispoikana varttunut Jouko Juurikkala hankki ensimmäiset metsänsä jo 1950-luvulla. Siitä pitäen kaikki paperit vanhoista leimaustodistuksista alkaen ovat tallella isossa mapissa.
Kokemuksistaan hän on muun muassa kirjoittanut pitkälle toistasataa kolumnia Metsälehteen.
Juurikkalalla on paljon myös valokuvia metsän kasvusta. Niiden avulla hän on järjestänyt metsänomistajatilaisuuksissa suosittuja kuvallisia metsäretkeilyjä. Tässä muutama esimerkki kuvasarjasta:
eli viisi vinkkiä tehokkaaseen metsänkasvatukseen.

1. Kannattaa korjata vanhaa
mieluummin kuin hankkia uutta
Kerran keväällä lumien sulaessa Jouko Juurikkalaa kohtasi surullinen näky taimikossa. Myyrät olivat syöneet pari vuotta sitten istutetulla uudistusalalla kaikki taimet.
Männyissä oli kuitenkin vielä alin oksakiehkura jäljellä. Perhe ryhtyi talkoisiin, ja nosteli taimille oksista uudet latvat. Ne sidottiin syötyyn rankaan, tai jos se oli katkennut, tuettiin pienen kepin avulla.
Uurastettavaa riitti, sillä uudistusalaa oli nelisen hehtaaria ja syötyjä taimia noin 8 000 kappaletta.
"Paljon isompi työ olisi kuitenkin ollut muokata maa uudelleen ja istuttaa uudet taimet, vaikka ne olisikin saanut ilmaiseksi."
"Sitä paitsi taimille oli jo ehtinyt kehittyä hyvä juuristo. Maassa oli valmis elinvoima sen vuoden kasvua varten", Juurikkala perustelee.
Urakka onnistui, ja 18 vuoden kuluttua myyrätuhosta ei näy enää jälkeäkään. Puiden juurella on piilossa mutka, mutta niin matalalla, että aikanaan se jää kantoon eikä pilaa tyvitukkia.
Nyt metsä on jo "leimattu" eli parhaat puut on merkitty karsimalla ne.

2. Koivikkon
alle kuusta
"Ostin tämän koivikon 1970-luvun alussa, kun peltoon istutetut taimet olivat noin metrin mittaisia. Aikanaan palstalla tehtiin aika raju siistimis- ja harvennushakkuu. Sen jälkeen koivut vankistuivat nopeasti, ja tässä kuvassa ne ovat jo 35-vuotiaina järeytensä puolesta päätehakkuukelpoisia."
Koivikon annetaan vielä kasvaa. Harvennushakkuu paransi myös heinien kasvua, minkä vuoksi uudistamista täytyy suunnitella erityisen tarkasti.
Ihanteellisin tapa olisi uudistaa koivikko luontaisesti kuuselle. Koska maata ei voi koivujen takia muokata, kuusentaimia voi houkutella poistamalla heinä kemiallisella heinäntorjunta-aineella.
Toinen vaihtoehto on istuttaa kuusentaimet.
Kun taimet ovat lähteneet kasvuun, koivut hakataan pois. Työ tehdään talvella. Kuuset ovat silloin lumen suojissa. Liian pitkälle hakkuuta ei kannata lykätä.
"Koivusta on osattava luopua, kun se vielä on tervettä", muistuttaa Juurikkala.

3. Muista
myös teeriä
Sankan kuusikon katkaisee parinkymmenen metrin levyinen koivikkokaistale. Aikanaan se oli syntynyt luontaisesti ja Jouko Juurikkala päätti säästää koivut monipuolistamaan maisemaa.
"Täytyyhän teerillekin jättää jotain."
Kasvamaan jäi hyviä sorvikoivunalkuja.
Yhtenäisenä soirona koivikko on aikanaan helppo korjata. Sen laitamilla kuuset saavat hyvin valoa, ja kasvavat nopeasti.
Niinpä samalla, kun koivutukit korjataan pois, voidaan hakata myös reunimmaiset kuuset. Näin syntyy uudistettavaksi sopiva 40 metrin levyinen kaistale.
"Täytyy muistaa, että tällainen kaistale voi olla vain pohjois-etelä-suuntaisesti. Silloin reunametsä varjostaa mahdollisimman vähän."
Silloin kun koivut olivat taimia, hirviä oli paljon vähemmän kuin nykyään. Nyt koivikon kasvattaminen on paljon vaikeampaa. Tuhoja voi yrittää välttää kasvattamalla taimikot tiheinä, mutta aina sekään ei auta.
"Raivasin viime syksynä taimikkoa, jossa huolellinen metsämies olisi voinut osoittaa muutamaa kohtaa ja sanoa: tuossakin olisi terveelle koivulle paikka", myöntää Juurikkala.

4. Paljon työtä
- paljon puuta
"Kuusen kasvua ei saa päästää pysähtymään", on yksi Jouko Juurikkalan ohjenuorista.
Se oli jo vähällä tapahtua eräällä palstalla, jonka hän hankki 1973. Pienet, vastaistutetut kuusentaimet kärsivät heinän ja risukon keskellä.
Ensimmäisenä piti kiirehtiä pelastamaan taimet tukahduttavalta heinältä. Sen jälkeen palstalle tehtiin reikäperkaus, ja loppu risukko poistettiin vasta vähän myöhemmin.
"Tämä palsta on teettänyt työtä ehdottomasti eniten hehtaaria kohti laskettuna."
Mutta työ palkitsi tekijänsä. Ensiavun jälkeen taimet ampaisivat kasvuun.
Vuosi sitten palsta harvennettiin. Puuta kertyi noin 70 kuutiometriä hehtaarilta, ja kasvamaan jäi 150-180 kuutiometriä hehtaarille. Parhaillaan metsä kasvaa arviolta 14-15 kuutiometrin vuosivauhtia.
Ensimmäistä harvennusta edelsi raivaus, jota Juurikkalan mukaan yleensä ei tunneta. Noin yhdeksän vuotta sitten palstalta kaadettiin maahan kaikki huonolaatuinen puusto.
"Raivaus oli hakkuuta varten edullinen, mutta ennen kaikkea kasvu saatiin ohjattua arvokkaimpiin puihin. Harvennuksessa poistettujen runkojen keskikoko olikin noin sata litraa."
Tuonkokoisista puista saa jo jonkin verran pikkutukkia, mikä nosti leimikon kantohintaa selvästi.
Jouko Juurikkala ei epäröi kaataa maahan muutamaa kymmentä kuutiometriä kohta kuitupuuksi kelpaavaa mäntyä tai koivua, jos siten voi edistää tukkien saantoa.
"Ajattelun pitää olla kokonaisvaltaista. Kaikkein kallein harrastus, mikä metsänomistajalla voi olla, on turha nuukuus väärässä paikassa", hän huomauttaa.
Paljon työtä vaatinut kuusikko on nyt hyvässä kasvukunnossa. Samaan lopputulokseen olisi voinut päästä Juurikkalan mukaan noin viidenneksellä siitä työmäärästä, jonka se nyt oli vaatinut, jos uudistaminen olisi ennalta valmisteltu kunnolla.

5. Vähän työtä
- yhtä paljon puuta
"Olen niin laiska, että tuhlaan mieluummin aikaa fundeeraamiseen ja teen yhden työn vain yhden kerran", Juurikkala painottaa.
Tarpeettoman tekemistä pitää varoa, vaikka aina ei ole helppoa tietää, missä tarpeettoman ja tarpeellisen raja kulkee.
Joka tapauksessa kuusikon uudistamisessa säästää vaivojaan, kun aloittaa valmistelut hyvissä ajoin ennen päätehakkuuta.
Leimikko pitää ensin raivata. Kaikki risut tulee silloin poistettua, kun hakkuutähteet eivät haittaa työtä. Haavat kaadetaan ja kannot käsitellään.
"Ison haavan kannon käsitteleminen kantokäsittelyaineella on sukkelampi tehdä kuin raivata myöhemmin ympäriltä pari tuhatta juurivesaa."
Maata ei pidä muokata enempää kuin on tarpeen.
"Mätästys on kosteilla mailla hyvä konsti ja laaja-alainen laikutus kunttaantuneilla mailla. Jos näitä ongelmia ei ole, maata raavitaan vain sen verran, että siihen saa kuusentaimen istutettua."
"Mitä suurempi laikku, sitä enemmän siemensyntyistä koivunvesaa, ja sen kanssa olet hätää kärsimässä!"
Paikoilta, joissa heinittyminen uhkaa, aluskasvillisuus torjutaan kemiallisesti jo etukäteen. Taimet ehtivät päästä hyvään kasvun alkuun ennen kuin heinät virkoavat uudelleen. Varsinaista heinäntorjuntaa ei silloin tarvitse taimivaiheessa tehdä lainkaan.
Ensiharvennuksen Jouko Juurikkala kuittaa viimeisellä raivauksella ja tähtää ainoastaan kahteen harvennuskertaan. Silloin toisesta harvennuksesta saadaan jo tukkia.
Tällä reseptillä runkojen keskikoko lähentelee kuusikoissa kiertoajan lopussa yhtä kuutiometriä.
"En muista, että meillä olisi pitkään aikaan tehty päätehakkuuta, jossa puuvaranto olisi ollut alle 400 kuutiometriä hehtaarilla."
Puumäärä on iso verrattuna keskimääräisiin leimikoihin. Juurikkalan mukaan siihen pääsee, kun hyödyntää maapohjan kasvukyvyn täysimääräisesti. Kasvu pitää myös ohjata kaikkein arvokkaimpiin puihin.
"Laki sallii pientä vajaatuottoisuutta, mutta metsänomistajan ei kannata kasvattaa halpa-arvoista puuta."

# ELIISA KALLIONIEMI & JOUKO JUURIKKALA - METSÄLEHTI MAKASIINI 2/2006