Vesistöjen ravinnekuormituksesta vajaa kymmenen prosenttia aiheutuu metsätaloudesta, muistuttaa limnologi Kaarle Kenttämies.

"Metsiä ja vesistöjä pitää ajatella kokonaisuutena. Yhden metsämaahehtaarin lävitse virtaa vuodessa 3000 kuutiota vettä. Määrä on valtava, se vastaa pienehkön, noin 50 asukkaan kerrostalon vuotuista vedenkulutusta", kuvaa Kaarle Kenttämies metsien ja vesistöjen kiinteää suhdetta.
Äskettäin Suomen ympäristökeskuksesta eläkkeelle jääneellä limnologilla on takanaan 38 vuotta vesistöjen suojelua ja tutkimusta. Viime aikoina Kenttämies on keskittynyt työssään metsätalouden vesistöille aiheuttamiin ravinnekuormituksiin.

Avohakkuut
pahin kuormittaja

"Vesistöjen ravinnekuormituksesta vajaa kymmenen prosenttia aiheutuu metsätaloudesta. Metsistä huuhtoutuvat typpi ja fosfori rehevöittävät varsinkin pienvesiä", sanoo Kenttämies.
Metsämaasta huuhtoutuu vesistöihin ravinteita myös luontaisesti, mutta esimerkiksi avohakkuut, ojitus ja lannoitus lisäävät huuhtoutumista entisestään.
Varsinkin avohakkuut ja maanmuokkaus kuormittavat nykyään vesistöjä. Kun vettä ja ravinteita sitonut puusto poistetaan, huuhtoutuu ravinteita veden mukana vesistöihin. Hakkuu ja maanmuokkaus lisäävät vesistöihin kulkeutuvien ravinteiden määriä 5-15 vuoden ajan.
1970- ja 80-luvuilla merkittävimmät vesiä kuormittavat metsätalouden toimenpiteet olivat ojitus ja lannoitus. Lannoitus vaikuttaa vesistöihin enää paikallisesti, mutta ojitus on edelleen merkittävä vesistöjen kuormittaja. Se nopeuttaa veden kulkeutumista metsämaasta vesistöihin, jolloin vesistöihin huuhtoutuu lietettä.

Vesistön suojelusta
ei taloudellista haittaa

Metsänomistajat ovat Kenttämiehen mielestä nykyään aiempaa tietoisempia vesiensuojelusta. Hän ei kuitenkaan usko, että kaikki metsänomistajat vielä tietävät, miten vesistöjä voi metsänhoidon yhteydessä suojella.
"Tiedotus ei välttämättä mene kaikille perille. Lisäksi metsänomistajille tulee harvoin vastaan tilannetta, jossa pitäisi huolehtia vesiensuojelusta. Esimerkiksi uudistettava metsäalue on harvoin varsinaisen vesistön rannalla. Kuitenkin ojat ja norot kuljettavat ravinteita ja kiintoainetta vesistöihin", hän sanoo.
Vesistöihin kulkeutuvien ravinteiden määrää voidaan metsänuudistamisen yhteydessä vähentää jättämällä hakattavan alueen ja vesistön väliin kymmenen metrin levyinen suojavyöhyke, jolla ei hakata puustoa tai muokata maata. Esimerkiksi metsäsertifiointi edellyttää suojavyöhykkeiden jättöä.
"Suojavyöhykkeeltä voidaan poistaa kookkaimmat ja arvokkaimmat puut, jotka kuitenkin kaatuisivat tuulessa. Sinne ei kuitenkaan saa ajaa metsäkoneella tai jättää hakkuutähteitä. Suojavyöhykkeen hoito muistuttaa jatkuvaa kasvatusta, eikä aiheuta metsänomistajalle juurikaan taloudellista menetystä", huomauttaa Kenttämies.
Sen sijaan esimerkiksi luonnontilaisen puron suojelu vaatii Kenttämiehen mukaan selvästi leveämmän ja täysin koskemattoman suojavyöhykkeen.

Kunnostusojituksia
voisi vähentää

Ojituksen haittoja taas voidaan vähentää tekemällä ojiin lietekuoppia ja laskeutusaltaita, joihin veden mukana kulkeutuvat ravinteet jäävät. Lisäksi ojitusalueen vedet voidaan johtaa vesistöön ojittamattoman alueen läpi, joka pidättää veden mukana kulkeutuvat ravinteet.
Kenttämiehen mielestä osa karuista turvekankaista voitaisiin jättää myös kokonaan kunnostusojittamatta.
"1970-luvun ojitusbuumin aikana ojitettujen laajojen turvealueiden sisässä on alueita, jotka tuottavat hyvin huonosti puuta. Tällaisten alueiden voisi antaa soistua, jolloin ne suodattaisivat ojitusalueilta tulevia vesiä. Huonosti puuta tuottavien ojitusalueiden hoito on kallista niistä saataviin hakkuutuloihin verrattuna."

Metsänhoidossa liian
vähän vaihtoehtoja

Metsätalouden aiheuttama vesistöjen ravinnekuormitus on Kenttämiehen mukaan vähentynyt 1970 luvulta lähtien, kun metsien lannoitus ja ojitus ovat vähentyneet. Muutos olisi suurempi elleivät avohakkuut olisi samalla lisääntyneet. Kenttämies kaipaakin metsänuudistamiseen enemmän vaihtoehtoja.
"Nykyään neuvotaan tekemään avohakkuu, muokkaamaan maa ja istuttamaan taimet. Jatkuva kasvatus olisi vesistöjen kannalta hyvä vaihtoehto, mutta se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Pitäisi löytää näiden uudistamismenetelmien välimuoto", hän sanoo.
Kenttämiehen mukaan sekä metsätalouden että ympäristöpuolen organisaatioissa ollaan sitä mieltä, että metsätalouden vesistöille aiheuttamaa kuormitusta pitää edelleen pienentää.
"Vesiensuojelun ohjeiden ja käytännön kohtaaminen on kestänyt vuosikymmeniä. Tilanne on edelleenkin hieman sellainen, että paperilla kaikki ovat samaa mieltä, mutta käytäntö on eri juttu. Metsäkeskus tekee esimerkiksi kunnostusojitukseen aina vesiensuojelusuunnitelman, mutta toimeksiantajan ei ole pakko toteuttaa sitä", Kenttämies harmittelee.
Puolisonsa metsässä Kenttämies istutti pari vuotta sitten kuusen taimet kahden hehtaarin alueelle ilman koneellista maanmuokkausta.
"Maahan tehtiin lapiolla kääntömätäs, johon taimi istutettiin. Aikaa meni taimea kohti kaksi minuuttia kauemmin kuin pottiputken kanssa. Taimet ovat kasvaneet hyvin, mutta kuntolenkille ei istutuspäivinä tehnyt mieli", hän huokaa.

# LIINA KJELLBERG - METSÄLEHTI MAKASIINI 5/2006