03.10.06

Tuottava ja turvallinen sijoituskohde metsärahalle

Indeksilainat tarjoavat mielenkiintoisen vaihtoehdon perinteisille pankkitalletuksille. Sijoittaja kantaa riskiä vain lainan tuoton osalta - nimellispääoman hän saa eräpäivänä takaisin.

Indeksilainat tarjoavat mielenkiintoisen vaihtoehdon perinteisille pankkitalletuksille. Sijoittaja kantaa riskiä vain lainan tuoton osalta - nimellispääoman hän saa eräpäivänä takaisin. Riskinkanto palkitaan pääsynä eksoottisillekin osakemarkkinoille sekä mahdollisuutena saada talletuskorkoja huomattavasti parempaa tuottoa , toteaa rahoituspäällikkö Juha Mustonen OKOsta.

OKO Pankki Oyj on jo usean vuoden ajan laskenut liikkeelle pääomaturvattuja indeksilainoja. Näissä perinteiseen joukkovelkakirjalainaan on lisätty uusia elementtejä, kuten vaikkapa mahdollisuus sijoittaa eksoottisille osakemarkkinoille, osallistuminen raaka-aine ja hyödykemarkkinoille tai näkemys korkojen tulevasta kehittymisestä.

Indeksilainan ominaisuuksiin kuuluu useimmiten se, että sijoituksen nimellispääoma on turvattu, eli sijoittaja saa laina-ajan päättyessä takaisin vähintään sijoittamansa pääoman. Juuri tähän ominaisuuteen viittaa indeksilainoihin usein liitetty termi pääomaturva. Sijoittaja-asiakkaan kannalta indeksilainat ovat myös joustava ja kustannustehokas sijoituskohde.

Indeksilainat ovat luonteva sijoituskohde puukauppatuloille , kertoo OKOssa rahoituspäällikkönä toimiva metsänhoitaja Juha Mustonen.

Tiedämme, että metsänomistajat pitävät tuottavuutta ja turvallisuutta tärkeimpinä kriteereinä sijoituskohteen valinnassa. Indeksilainat tähtäävät pankkitalletuksia selkeästi korkeampaan tuottoon, kuitenkin siten että nimellispääoman menettämistä ei tarvitse pelätä. Tämä sopiikin mielestämme metsänomistajille, sillä ei ole mielekästä, että pitkäjänteisen puunkasvatuksen tulokset hukkuisivat osakemarkkinoinen pyörteisiin. Tiedämme myös, että aktiivinen metsänomistaja myy metsää keskimäärin 2-5 vuoden välein samainen 5 vuotta on myös tyypillisin laina-aika.

Indeksilainoihin sijoitettu nimellispääoma on turvattu lainan eräpäivänä, mutta ennen eräpäivää lainan voi myydä markkinahintaan.

Joskus voi olla järkevää myydä laina ennen eräpäivää. Esimerkiksi jos lainan kohde-etuutena oleva osakemarkkina on saavuttanut huippunsa laina-aikana, kannattaa voitot kotiuttaa ennen tulevaa notkahdusta. Metsänomistajat toimivat vastaavalla tavalla kiirehtiessään puukauppojaan metsäveromuutoksen alla. Oikein ajoitetut puukaupat ovat kannattavan metsätalouden keskeisimmät tekijät samat lait pätevät myös muilla markkinoilla , muistuttaa Juha Mustonen.

OKO laskee jatkuvasti liikkeelle uusia joukkovelkakirjalainoja, joista osa on pääomaturvattuja indeksilainoja.

Indeksilainoihin sijoittaminen on yksinkertaista, Osuuspankkien toimihenkilöt kertovat kulloinkin markkinoitavan indeksilainan ehdoista, kuten kohde-etuuksista ja tuoton laskennasta. Merkinnän voi tehdä verkkopankissa, puhelinpalvelussa tai pankin toimihenkilön välityksellä. Indeksilainan arvon kehittymistä voi myös seurata kätevästi verkkopankin sivuilta, josta löytyvät osto- ja myyntinoteeraukset. Vuosittain liikkeeseenlaskemistamme noin kahdeksasta indeksilainasta löytyy varmasti useimmille sopivat vaihtoehdot. sanoo Juha Mustonen.

Tänä vuonna OKO on laskenut liikkeeseen indeksilainoja, joiden kohde-etuutena on ollut muun muassa Japanin ja Euroopan osakemarkkinat. Aiempina vuosina indeksilainoihin sijoittaja on päässyt hyötymään pääomaturvatusti myös Venäjän- ja Kaukoidän osakemarkkinoiden sekä korkomarkkinoiden kehityksestä. Suunnitelmissa on myös erityisesti metsänomistajille tarkoitettu osakeindeksilaina, josta kannattaa kysyä omasta osuuspankista.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja