Hauholainen Kustaa Heikkilä on pikaisen uudistamisen kannattaja. Jos mahdollista, niin hänen palstoillaan muokkauskoneen moottori jyrisee ennen kuin hakkuukoneen katkut ovat haihtuneet, ja samanaikaisesti napsahtelevat myös istutusputket.

Kustaa Heikkilä viljelee Kaarina-puolison Ylhäinen-nimistä kotitilaa Hauholla. Suurin tulo tulee pellosta, mutta metsälläkin on iso merkitys.
Harvennushakkuita tehdään lähes vuosittain ja silloin tällöin isompia päätehakkuita. Tila on ollut myyntiverossa alusta lähtien, joten veroleimikoita ei ole hakattu.
Kanta-Hämeessä ja ylipäätään Etelä-Suomessa metsä todella kasvaa. Tilan metsissä ei ole muuta vikaa kuin paikoittaista kivisyyttä, mutta sehän ei kasvua haittaa, ainoastaan hoitotöitä ja puunkorjuuta. Ja siksi myös uudistamisessa pitää olla vesakkoa nopeampi.
"Mulla ei ole kokemusta karummista maista, mutta näin rehevillä pohjilla en näe yhtään syytä, miksi uudistamista pitäisi viivyttää. Taimet pitää laittaa maahan joko samana kesänä tai viimeistään seuraavana keväänä", Kustaa Heikkilä opastaa.
Karjatilalla on kasvukauden aikana kiireitä muutenkin, joten istutus tilataan metsänhoitoyhdistykseltä, mutta muuna aikana Heikkilä vastaa metsänhoidosta itse.

Istutus ja muokkaus
samaan aikaan
Menneen kesän juhannusaaton aattona Heikkilät tekivät isomman kaupan.
"Elokuun ensimmäisellä viikolla korjattiin puut, kolmannella viikolla hakkuutähteet, heti perään tuli kannonnostokone ja samaan aikaan oli istutus menossa. 70 prosenttia pinta-alasta viljeltiin nyt syksyllä."
Kaikkikin olisi ehditty, mutta Heikkilällä on huonoja kokemuksia savipaikkojen syysistutuksista, sillä routa nostaa taimia. Hän korostaakin, että juuri vaikeissa paikoissa istuttajan ammattitaito tulee selkeimmin esille.
"Olemme istuttaneet aikaisemminkin samaan aikaan muokkauksen kanssa. Kun hakkuukone lähtee työmaalta, niin saman tien tulee muokkaaja ja taimet. Näin voitetaan yksi kasvukausi ja saadaan vuosi aikaa heinittymisen vastaisessa kilpajuoksussa."
Yksivuotisiakin taimia on pantu maahan, mutta iso taimi lähtee aina paremmin. Todella kuivaankin maahan on istutettu, sillä syysistutuksissa kuivuus ei ole riski.
"Juuripaakussa riittää kosteutta ja sellaista syksyä ei ole, ettei märkyyttä tule. Se voi tulla vähäisempänä ja myöhemmin, mutta tulee kuitenkin aina. Syksyllä haihdunta on vähäistä, joten juuripaakku ei kuivu."

Kasvupaikka ohjaa
muokkaajaa ja istuttajaa
Kustaa Heikkilän mielestä kaivinkone on ainoa oikea muokkausväline, sillä kauhakoneella laikkuja, mättäitä ja ojia voidaan tehdä juuri kulloisenkin kasvupaikan vaatimalla tavalla. Äestys olisi liian kaavamaista.
Paikasta riippuen käytetään laikutusta tai ojitusmätästystä. Mitä märempi paikka, sitä isompia mättäitä tarvitaan.
"Kun istutus on heti laikutuksen jälkeen, eivätkä mättäät ole ehtineet laskeutua, niin tarvitaan pitkänokkainen istutusputki, jotta juuripaakku menee kivennäismaahan. Sitä pelkoa ei ole, että kuusi menisi liian syvälle. Kuusi on sitkeä puu, ja kyllä se sieltä nousee."
Heikkilä korostaa, että istuttajien ammattitaidossa on eroja. Savialueilla väärin istutetut taimet nousevat, mutta ammattinsa osaava istuttaja tietää oikean paikan.
"Kokenut istuttaja opasti, että keskelle mätästä paljastuneeseen saveen istutetut taimet ovat vaarassa, mutta välittömästi mättään viereen muokkaamattomaan kohtaan istutetut pärjäävät. Istutus pitää tehdä kuntan läpi."
Tästä ei kuitenkaan pidä vetää johtopäätöstä, että muokkausta ei tarvita.
"Istutuspaikan valinnassa ei ole kaavaa, vaan ammattilainen osaa valita paikan märkyyden, maalajin ja mättään muodon perusteella. Kuivalla kivennäismaalla taimi pannaan laikkuun, märällä savikolla laikun ja mättään väliin, ja oikein märällä karkealla kivennäismaalla mättääseen, mutta silloinkin riittävän syvälle."

Heinittymisen kanssa
pärjätty jotenkin
Jos joku menee pieleen uudistamisessa, niin syy on pääsääntöisesti vitkastelu viljelyssä. Kanta-Hämeen rehevillä pohjilla uudistamisen virheitä ei pysty korjaamaan myöhemmin taimikonhoidolla.
"Jonkun verran joudutaan heiniä polkemaan. Kemiallista torjuntaa on kokeiltu viimeksi kymmenisen vuotta sitten äestyksen yhteydessä. Ensin näytti, että tehoaa hyvin, mutta vaikutus ei ollut kovin pitkäaikainen."
Pahimmillaan heiniä pitää polkea kolmena vuotena, mutta kaikilla uudistusaloilla vähintään kerran. Ja se on kiireistä aikaa myös peltopuolella.
Heinittymisen kanssa on kuitenkin jotenkin pärjätty, ja Heikkilä uskoo sen olevan nimenomaan aikaisen istutuksen ansiota. Pahiten heinittyviin paikkoihin on ensin jätetty riittävästi verhopuustoa päälle.

Raivaussaha
ainoa harrastus
Raivaussahan kanssa Kustaa Heikkilä käy samoilla hehtaareilla kolme, jopa neljäkin kertaa.
"Raivaussahan kanssa pelaaminen on ainoa harrastukseni. Kun sokerijuurikkaat ovat ylhäällä ja kynnöt kynnetty, niin tämä poika häipyy metsään ja on kaiken liikenevän ajan lumien tuloon asti. On se niin mukavaa hommaa."
Tämänsyksyinen, pariviikkoinen etutalvi oli Heikkilälle ongelmallista aikaa.
Ensimmäisen reikäperkauksen aika on välittömästi, kun on tarvetta, eli kolmantena tai viimeistään neljäntenä vuotena istutuksen jälkeen. Uudestaan tullaan heti vuoden kuluttua. Kolmas raivauskerta on kymmenen vuoden tienoilla tai vähän myöhemmin.
Kuusi voittaa aina ennemmin tai myöhemmin, mutta hyvällä varhaishoidolla voitetaan vuosia. Heikkilällä on 18-vuotiaita kuusikoita, jotka ovat ensiharvennusvaiheessa.
"Sitä on ilo katsella, varsinkin kun on oman kylätien varrella, joka päivä silmissä."

Visakoivua kuin
taimenta järvessä
Puulajivalinta Heikkilöille on helppo, sillä se on lähestulkoon aina kuusi. Koivua tulee luontaisesti sekapuuksi. Koivun istutusaloja on muutamia hehtaareja, ja toisaalta niiden alle tulee luonnostaan kuusta.
"Koivua on turha yrittää kasvattaa yhdessä hirvien kanssa. Koivun paikka on teiden varsilla, sillä varsinaisesti metsässä koivut ovat nykyisillä hirvitiheyksillä tuhoon tuomittuja."
Koivun suuntaan painaa myös juurikääpää, mutta siihenkin auttaa kannonnosto.
"Yksi sellainen kohde oli, ja sekin pannaan kuuselle."
Ja kun jalopuuvyöhykkeellä ollaan, niin täytyyhän tien vieressä kasvaa tammea, saarnea, jalavaa. Puhdasta visakoivikkoa on viitisen hehtaaria.
Visaa on myös luontaisesti metsissä kuin taimenta järvessä. Raivatessa ne on tunnistettava, sillä hyväkasvuisen runkovisan katkaisulla tekee äkkiä usean tuhannen euron vahingon.
"Tämmöiselle silmälasi-ihmiselle se on vähän ongelmallista. Paikalliset, kokeneet metsurit tuntevat visan, mutta muuten vieraalla teettäminen voi olla riskaabelia", Kustaa Heikkilä arvioi.

# MIKKO HÄYRYNEN - METSÄLEHTI MAKASIINI 8/2006