19.02.23

Teräshaulit eivät ongelmallisia puun sahaukselle - suurempi harmi pulteista, nauloista ja kranaatin sirpaleista

Suomen Metsästäjäliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ja Tornator Oyj teettivät selvityksen siitä, mitä vaikutuksia teräshauleilla on puun sahaukseen. Asiaa selvitettiin kenttäkokein yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa loppuvuodesta 2022.

Lyijyhaulien käytön rajoittaminen vesilinnustukseen ns. Ramsar-alueilla astui voimaan Suomessa 16. helmikuuta 2023. Lyijyä korvaavista materiaaleista on tehty paljon selvityksiä ja tärkeimmäksi korvaavaksi materiaaliksi on noussut teräs.

”Teräshaulien on pelätty aiheuttavan puihin osuessaan ongelmia sahateollisuudelle. Halusimme selvittää yhdessä MTK:n kanssa, mitä vaikutusta teräshauleilla on puunsahaukseen”, sanoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.

Sahattaviin puunrunkoihin ammuttiin massiivinen määrä teräshauleja

Selvitys toteutettiin yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun Evon metsäkampuksen kanssa. Kenttäkokeissa puihin ammuttiin sekä teräs- että lyijyhauleja. Puut toimitettiin yhteistyösahalle tukkiröntgeniin tarkasteltavaksi.

Yhtenä osana selvitystä oli case-esimerkki, jossa kahdeksaan runkoon ammuttiin lähes 1 200 teräshaulia, jonka jälkeen puut sahattiin terävaurioiden selvittämiseksi. Sahan terät vietiin sahauksen jälkeen terähuoltoon ja niistä pyydettiin lausunto.

Terähuollon lausunnon mukaan terien vioittuminen ja kuluminen vastasi normaalin sahausvuoron aikana mm. hiekan ja epäpuhtauksien aiheuttamaa kulumaa. Lisäksi on syytä huomata, että teräshauleja oli puissa täysin poikkeuksellinen määrä.

Sahateollisuuden ammattilaisten ja kokeessa tehtyjen havaintojen perusteella kranaatin sirpaleet, pultit, naulat yms. metallit, jotka eivät anna periksi sahan terän edellä, ovat ongelmallisia, ei niinkään pienet pyöreät haulit, jotka sahanterän kohdalla irtoavat muotonsa takia puusta.

”Sahauskokeen tulos oli myönteinen yllätys. Teräshaulien vaikutukset sahaukselle eivät olleet niin merkittäviä, kuten aiemmin oletimme”, sanoo MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen.

Teräshaulien vuoksi ei metsästysvuokrasopimuksia tarvitse rajoittaa

Suomessa kovien haulimateriaalien käyttö on kielletty osassa metsästysvuokrasopimuksia varovaisuusperiaatteeseen perustuen. Suurista metsästysmaan vuokraajista mm. Metsähallitus luopui kiellosta 2018.

”Toivottavasti selvitys auttaa sallimaan teräshaulien käytön kaikissa metsästysvuokrasopimuksissa niin, että metsästystä voidaan jatkaa vastuullisesti edullisia teräshauleja hyödyntäen”, sanoo Metsästäjäliiton Jaakko Silpola.

”Selvityksen tuloksiin perustuen MTK ei lähde esittämään teräshaulien käyttökieltoa metsästysvuokrasopimuksiin”, toteaa Timo Leskinen lopuksi.


Lähde: MTK (Koko uutinen täällä.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja