15.04.23

Tukesin testin mukaan uusi klapikone voi olla turvallisuusmääräysten vastainen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) selvitti viime vuonna klapikoneiden turvallisuutta testauttamalla kuusi konetta. Testaustulosten perusteella neljässä koneessa todettiin turvallisuuspuutteita, joiden perusteella ne poistettiin markkinoilta.

Tukesin testi oli osa EU-projektia, jossa tarkastettiin kaikkiaan 131 klapikonetta. Niistä 71 (54 %) oli vaatimustenvastaisia. Erityisesti halvemmissa, kuluttajille suunnatuissa koneissa oli muita enemmän puutteita. Yhteensä 15 konetta sai myyntikiellon, 18 määrättiin poistettavaksi markkinoilta ja 68 koneelle määrättiin korjaavia toimenpiteitä.

Projektin aikana Tukes testautti kuusi klapikonetta. Testaustulosten perusteella neljä konetta poistettiin markkinoilta. Markkinoilta poistetuissa tuotteissa oli ongelmana mm. veden pääsy sähköosiin. Puutteita oli myös hydrauliikkaletkujen suojauksessa sekä halkaisualueen suojauksessa, esim. kaksinkäsinhallinta toimi väärin. Markkinoilta poistetut tuotteet löytyvät vaarallisettuotteet.fi-sivustolta.

"Isoimmat puutteet olivat ns. pikahalkaisukoneiden halkaisualueen suojauksessa ja koneiden toiminnassa ylipäätään. Konetyyppi on puoliautomaattinen kone, jolle on omat vaatimuksensa halkaisualueen suojauksen osalta. Tätä eivät useimmat valmistajat olleet huomioineet, vaan suojaustyypiksi oli valittu vääriä, tuotteeseen sopimattomia ratkaisuja, jotka eivät kaiken lisäksi toimineet standardin vaatimalla tavalla", sanoo ylitarkastaja Kimmo Hakala Tukesista.

Klapikoneiden pitää täyttää koneiden turvallisuudesta annetun asetuksen (400/2008, ns. koneasetus) vaatimukset. Lisäksi klapikoneita koskee yhdenmukaistettu eurooppalainen standardi SFS-EN 609-1:2017.

"Perusongelmana on, että kaikki valmistajat eivät noudata standardia, vaikka väittäisivät tuotedokumenteissaan, että tuote täyttää standardin vaatimukset", jatkaa Hakala.

Näin käytät klapikonetta turvallisesti:

  • Lue käyttöohjeet ja noudata niitä.
  • Muista, että konetta saa käyttää vain yksi henkilö kerrallaan.
  • Konetta käytettäessä lähistöllä ei saa olla muita henkilöitä, etenkään lapsia.
  • Kytke kone irti verkkovirrasta, kun lopetat työskentelyn.
  • Koneen turvamekanismeja, kuten kaksinkäsihallintaa, ei saa missään tapauksessa ohittaa tai niiden toimintaa muuttaa.

Onnettomuuksiin johtaneita syitä ovat olleet mm:

  • Apulainen lataa konetta, kun koneen käyttäjä operoi käyttövipuja. Tämä onnettomuustyyppi on tyypillinen lasten onnettomuuksissa.
  • Puu jää koneeseen jumiin. Käyttäjän yrittäessä irrottaa puuta, se sinkoutuu käyttäjän käsille, tai käsi jää puun ja kiilan väliin.
  • Koneen käyttäjä ohittaa koneen turvamekanismit, erityisesti kaksinkäsinhallinnan ja koneen hallintalaitteita on voinut käyttää vastoin ohjeita yhdellä kädellä.
  • Halkaisualueen suojuksia on poistettu.


Lähde: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes (Koko tiedote täällä.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja