09.05.23

Kasviöljyä pellolta pulloon - viileä sää viivästyttää edelleen syysrapsin kasvinsuojelutoimia Kemiönsaarella

Lehtistä on hieman huolettanut, että kasvusto ehtii kehittyä liian pitkälle, ennen kuin ruiskutukselle tulee sopivat olosuhteet. Jatkuvat lähes viiden asteen yöpakkaset ja noin 5o C tuntumassa pysyvät päivälämpötilat ovat estäneet rikkatorjunnan suorittamisen.

Vapun jälkeen uudelleen viilentynyt sää on viivästyttänyt Kemiönsaarella Mika Lehtisen syysrapsien kasvinsuojelutoimia. Jatkuvat lähes viiden asteen yöpakkaset ja noin 5o C tuntumassa pysyvät päivälämpötilat ovat estäneet rikkatorjunnan suorittamisen, sillä lohkon rikkalajistoon parhaiten tehoavaa Korvettoa käytettäessä lämpötilan tulisi olla mieluummin reilusti yli 10o C eikä yöpakkasiakaan saisi esiintyä.

Lehtistä on hieman myös huolettanut, että kasvusto ehtii kehittyä liian pitkälle, ennen kuin sopivat ruiskutussäät saapuvat. Korvetto-ruiskutus tulisi nimittäin tehdä viimeistään aikaisessa nuppuvaiheessa eli nuppujen ollessa vielä lehtien suojaamana, sillä riski vioituksista kasvaa nuppujen tullessa kunnolla esille.

Kasvit vielä karaistumistilassa talven jäljiltä

Onneksi viileät säät ovat hidastuttaneet myös PX128-syysrapsin kehitystä. Ensimmäiset nuput olivat havaittavissa jo parisen viikkoa sitten, mutta nyt kasvuasteiden eteneminen näyttää lähes pysähtyneen. Vain muutamissa yksilöissä on havaittavissa selvää kukkavarren pitenemistä, mutta pääosa kasveista näyttää jämähtäneen kasvuasteiden kehityksessä lähes paikoilleen. Siitä kasvit ovat kuitenkin keränneet biomassaa merkittävästi, sillä normaalia leveämmät rivivälit alkavat umpeutua vähitellen.

Kovat yöpakkaset voivat olla riski kehittyville syysrapseille. Lehtinen ei ole kuitenkaan huolissaan syysrapsiensa puolesta elleivät sitten lämpötilat laske vielä merkittävästi alhaisemmiksi. Hän uskoo kasvien olevan vielä karaistumistilassa talven jäljiltä, koska kunnollista lämpöjaksoa ei ole vielä tänä keväänä esiintynyt. Tutkimusten mukaan syysrapsilla karaistumisen purkautumiseen tarvitaan noin viikon jatkuva lämmin jakso, jossa yölämpötilatkin ovat nousseet kymmenen asteen tienoille. Tällaista lämpöaaltoa ei vielä tänä keväänä olla koettu.

Lue koko juttusarja

Kirjoittaja kehityspäällikkö Mika Hyövelä, Viljelijän Berner

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja