Puinnit edenneet koko maassa viimeisen viikon aikana hyvin

Vilja-alan yhteistyöryhmän VYR puintiseurannan viimeisimmän katsauksen (5.9.2022 tilanne) mukaan poutaisempi ajanjakso on helpottanut puintien tilannetta myös aikaisemmin pahiten sateista ja märkyydestä kärsineillä alueilla.

Puintien eteneminen alueittain

Puituna Puituna
5.9.2022 5.9.2022
Uusimaa 75-90 % Pohjanmaa 60-80 %
Varsinais-Suomi 70-90 % Keski-Pohjanmaa 75 %
Kymenlaakso 60-80 % Pohjois-Pohjanmaa 60-80 %
Kanta-Häme 60-75 % Etelä-Karjala
Päijät-Häme 65 % Pohjois-Karjala
Pirkanmaa Etelä-Savo 65-85 %
Satakunta Pohjois-Savo 65-80 %
Keski-Suomi 60 % Kainuu
Etelä-Pohjanmaa 65-85 %
Huom!: Vaihtelu alueiden sisällä voi olla merkittävää.

Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla puinneissa on edelleen paikoitellen haasteita esimerkiksi peltojen kantavuuden kanssa. Myös puintikosteudet ovat nousseet ja lakoontuneiden kasvustojen kanssa on haasteita. Viljojen laaduissa arvioidaan myös tällä hetkellä olevan erityisesti näillä alueilla aikaisempaa enemmän vaihtelua, sillä märät olosuhteet ovat heikentäneet laatuja jonkin verran.

Kuivemmilla alueilla puintiajan olosuhteet ovat olleet pääasiassa hyvät tai tyydyttävät ja satojen puintikosteudet melko alhaisia.

Puimatta on koko maan tasolla edelleen kuitenkin vaihtelevasti, ainakin kaikkia kevätviljoja, rypsiä, rapsia, härkäpapua ja jonkin verran hernettä. Viljoista eniten puimatta on myöhäisimpiä lajikkeita, jälkiversoneita kasvustoja ja myöhään kylvettyjä.

Sadot ja laadut

  • Laadut kevätviljoilla pääasiassa hyviä.
  • Kevätviljojen sadot keskimääräisiä, runsasta vaihtelua.
  • Nyt hieman enemmän kommenttia vaihtelevista laaduista - eniten sateita saaneilla alueilla olosuhteet heikentäneet laatuja jonkin verran.
  • Rukiilla havaittu torajyvää ainakin Satakunnan ja Pohjanmaan alueella
  • Arvioita kauran kohonneista DON-hometoksiinipitoisuuksista (Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa) - arvioidaan pysyvän rehulaadun rajoissa
  • Herneen sadoista useita arvioita hyvästä, melko hyvästä, keskimääräisestä - myös runsaasta satotasojen vaihtelusta. Pohjanmaan alueilla myös korjuutappioita laon takia.
  • Härkäpavun satoarviot vaihtelevat kohtalaisen ja heikon välillä

Syyskylvöt

  • Syysöljykasveja kylvettiin jonkun verran - arvioiden mukaan ei erityisen paljon
  • Ruista ja vehnää kylvetty, muokkauksia ja kylvöjä tehdään nyt olosuhteiden salliessa - pääasiassa vehnää
  • Pohjanmaan alueilla märkyys haittaa paikoitellen
  • Muun muassa Kymenlaakson, Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen alueilla edelleen ainakin paikoitellen kuivuus ongelmana - kylvöjä viivytetty ja jopa jätetty tekemättä tai suunnitelmia muutettu tästä johtuen
  • Viileys hidastaa itämistä ja orastumista

Puintien eteneminen viljalajeittain eri alueilla

Puinneista tehtynä
Kevätohra Kevätvehnä Kaura
Uusimaa 90-95 % 85-95 % 85-95 %
Varsinais-Suomi 70-95 % 70-95 % 65-85 %
Kymenlaakso 60-80 % 60-80 % 60-80 %
Kanta-Häme 70 % 70 % 70 %
Päijät-Häme
Pirkanmaa
Satakunta
Keski-Suomi 50-60 % 30-60 % 20 %
Etelä-Pohjanmaa 60-90 % 60-85 % 40-65 %
Pohjanmaa 70-80 % 65-85 % 65-80 %
Keski-Pohjanmaa 90 % 80 % 70 %
Pohjois-Pohjanmaa 65-90 % 60-80 % 10 %
Etelä-Karjala
Pohjois-Karjala
Etelä-Savo
Pohjois-Savo 75-85 % 30-60 % 50-70 %
Kainuu
Huom!: Vaihtelu alueiden sisällä voi olla merkittävää.

Mikä on VYRin puintiseuranta?

VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysellään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutisjuttu julkaistaan VYR sivuilla tiistaisin. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.


Lähde: Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR (Koko uutinen täällä.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja