Kylvöt isolta osalta tehtyinä koko maassa

VYRin kylvöseurannan mukaan kylvöt ovat nyt suurimmaksi osaksi tehtynä koko maassa ja kasvien kasvu hyvässä vauhdissa. Vaikka kylvöjen loppuun saattamista ovat paikoin haitanneet sateet ja orastumista tuholaisvioitukset, kylvösten alkuunlähtö on kuitenkin hyvällä mallilla.

Kylvöjen eteneminen alueittain

Kylvöistä tehtynä Kylvöistä tehtynä
6.6.2022 6.6.2022
Varsinais-Suomi 100 % Keski-Pohjanmaa 85 %
Uusimaa 95-99 % Pohjois-Pohjanmaa 95-99 %
Satakunta 99 % Etelä-Pohjanmaa 95-99 %
Kanta-Häme Etelä-Karjala 90-95 %
Päijät-Häme 90-99 % Pohjois-Karjala
Pirkanmaa 80-90 % Etelä-Savo 95 %
Kymenlaakso 80-95 % Pohjois-Savo 85-95 %
Keski-Suomi 85-95 % Kainuu
Pohjanmaa 100 %
Huom!: Vaihtelu alueiden sisällä voi olla merkittävää.

Kylvöt suurimmaksi osaksi ohi

Kylvämättä on jonkin verran vielä ainakin rypsiä, kuminaa, ohraa, nurmia, rehukasveja sekä kesantoja, ympäristönurmia ja monimuotoisuuspeltoja.

Viimeisten kylvöjen loppuunsaattamista ovat vaikeuttaneet viimeisen kahden viikon sateet. Sadetta on saatu lähes koko maassa ja monin paikoin hyvin runsaastikin ja joillakin alueilla arviolta jopa liikaa. Kuurot ovat kuitenkin olleet hyvin vaihtelevia ja paikallisia ja rankimmat sateet ja suurimmat sadekertymät ovat pääasiassa osuneet melko pienille alueille. Joitain uusintakylvöjä on jouduttu tai joudutaan tekemään lohkoilla, joille on osunut heti kylvön jälkeen rankka sadekuuro.

Tietyillä alueilla kärsitään edelleenkin kuivuudesta ja ainakin Turunmaan alueella vedenpuutteen kerrotaan haittaavan kasvua (sateita saatu arviolta vain 20-40 mm lumien sulamisen jälkeen).

Viimeisten kylvöjen keskeytymisestä huolimatta sateet tulivat yleisesti ottaen tarpeeseen ja niin syyskasvit, nurmet kuin kevätkylvöisetkin kasvit ovat hyötyneet vedestä. Monilla alueilla sateet kuitenkin riittäisivät nyt joksikin aikaa ja kasvun kannalta lämpö olisi toivottua. Kuluva viikko onneksi näyttää sitä tarjoavan.

Rikkakasvitorjunnat ja tuholaisten tarkkailu ajankohtaisia

Kevätkylvöisten rikkakasviruiskutukset ovat ajankohtaisia ja käynnissä. Paikoin sateet ja tuulet kuitenkin viivästyttävät myös kasvinsuojelutoimenpiteisiin pääsyä, vaikka tarvetta olisi. Optimaalisesta rikkatorjuntojen ajankohdasta saatetaan siis paikoin myöhästyä.

Myös tuholaisista on runsaasti havaintoja ja ainakin kirppoja on torjuttu viljoilta, sokerijuurikkaalta ja rapsilta. Aikaisemmin kylvetyillä öljykasveilla kirppapaine on kuitenkin ollut melko vähäistä ja torjunnoilta on vältytty monin paikoin. Myöhemmin kylvetyillä öljykasveilla tuholaispainetta näyttäisi nyt olevan ainakin joillain alueilla aikaisempia enemmän, ja torjuntakynnykset voivat ylittyä ja ovat paikoin ylittyneet.

Alkuun ollaan toistaiseksi tyytyväisiä

Kasvustot, oraat ja taimet vaikuttavat monilla alueilla nyt todella hyviltä ja monien arvioiden mukaan alkuun ollaan nyt tyytyväisiä. Jonkin verran on kuitenkin heikompiakin alkuja, johtuen muun muassa kohdalle osuneista rankkasateista, tuholaisvioituksista (kirpat, kirvat) ja aikaisempien kylvöjen orastumisen tai taimettumisen epätasaisuudesta. Epätasaisuuden syynä arvioidaan olevan silloinen kylmyys ja maan vaihtelevat kosteusolosuhteet. Myöhemmin kylvetyt ovat pääasiassa orastuneet ja taimettuneet tasaisesti.

Muutamien arvioiden mukaan jonkin verran tavallista enemmän peltoja näyttäisi nyt jäävän kesannolle, ympäristönurmille tai muille vastaaville. Tästä ei kuitenkaan ole tarkempia arvioita ja todellinen tilanne selviää myöhemmin. Joissakin tapauksissa myös sateiden takia viivästyneet viimeisten lohkojen kylvöt on päätetty jättää tekemättä, ja jättää lohko esimerkiksi avokesannolle odottamaan syyskylvöjä.

Mikä on VYRin kylvöseuranta?

Vilja-alan yhteistyöryhmä seuraa kevätkylvöjen etenemistä myös tänä keväänä. Tämä epävirallinen seuranta on toteutettu seurantaa varten kootun asiantuntijaraadin avulla. Raatilaisilta kysellään arvioita kylvöjen etenemisestä kunkin viikon alussa. Raatilaisina on mm. viljakaupan sekä tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.

Lähde: Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR (Uutinen kokonaisuudessaan täällä.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja