Synteettisillä kasvinsuojeluaineilla on tehoaineesta riippuen hyvin erilaisia molekyylitason vaikutuksia tuholaisiin. Jotkut vaikuttavat hermoimpulssien etenemiseen hyönteisten ja punkkien hermostossa, toiset nahanluontiin ja muodonvaihdokseen, kolmannet ihon rakentumiseen, neljännet puolestaan aineenvaihduntaprosesseihin kuten soluhengitykseen sen eri vaiheissa tai lipidisynteesiin. Kasvintuhoojien resistenssi on perinnöllinen muutos kasvinsuojeluaineherkkyydessä. Se näkyy toistuvina torjunnan epäonnistumisina huolimatta siitä, että valmistetta käytetään ohjeiden mukaisesti. Kasvinsuojeluaine ei siis enää saa aikaan haluttua vaikutusta kasvintuhoojassa.

Silloin kun resistenssi ei ole ongelma, tuholaisten elimistössä on kohtia, joihin kasvinsuojeluainemolekyyli sitoutuu ja tekee tehtävänsä. Tuholaisissa on kuitenkin lähes aina sellaisia yksilöitä, joiden elimistössä kasvinsuojeluaineen vaikutuskohta on muuntunut aineelle immuuniksi. Vaihtoehtoisesti tuholainen tuottaa entsyymejä, jotka hajottavat kasvinsuojeluaineen ennen kuin se pääsee vaikutuskohtaansa. Kun samaa valmistetta käytetään jatkuvasti, tästä valintapaineesta selviävät hengissä vain ainetta kestävät yksilöt, jotka lisääntyvät ja valtaavat kasvuston.

Kun kasvinsuojelu on integroitua, kasvinsuojeluaineista aiheutuva valintapaine pienenee jo siksi, ettei aineita käytetä jatkuvasti. Jos taas kasvinsuojelu on pääosin kemiallista, tärkein keino resistenssin kehittymisen hillitsemiseksi on eri tavoin vaikuttavien aineiden vuorottelu. Silloin ainetta A kestävät yksilöt eivät ehdi yleistyä populaatiossa, kun ne saavat niskaansa jo aineen B, joka tappaa ne.

Aineiden vuorottelun suunnittelemiseksi insektisidit ja akarisidit on luokiteltu vaikutustavan perusteella eri ryhmiin. Pääryhmiä on viimeisimmässä luokitteluversiossa jo 28 (ks. www.irac-online.org; fungisideille on oma sivustonsa osoitteessa www.frac.info). Samaan pääryhmään kuuluu usein monia erinimisiä tehoaineita, mutta niiden vaikutustapa on silti sama. Esimerkiksi pyretroidit (Suomessa alfa-sypermetriini, deltametriini, lambda-syhalotriini, sypermetriini, pyretriini) kuuluvat pääryhmään 3. Eri tehoainenimistä huolimatta kaikki pyretroidit vaikuttavat hyvin samantapaisesti tuhoeläinten hermostossa.

Aineiden tehokas vuorottelu kasvintuhoojien resistenssin hallitsemiseksi onnistuu noudattamalla seuraavia nyrkkisääntöjä:

1. Aloita resistenssinhallinta HETI, kun otat uuden aineen käyttöön. Pystyt hidastamaan resistenssiä onnistuneesti vain, jos tuhoojista on alussa alle 1 % resistenttejä.
2. Yhdistä kemialliseen torjuntaan ennaltaehkäisevä viljelyksellinen ja biologinen torjunta sekä muut ei-kemialliset torjuntakeinot. Ota torjuntapalettiin mukaan myös saippuat ja öljyt. Niiden vaikutustapa on fysikaalinen, joten niitä vastaan ei kehity resistenssiä. Varmistu kasvintuhoojia tarkkailemalla, että kasvustossa on aineelle herkkiä kehitysasteita mahdollisimman paljon. Etenkin valikoivat kemikaalit vaikuttavat usein vain tiettyyn kehitysasteeseen. Keskitä heikommin vaikuttavat aineet (myös saippuat ja öljyt) syksyyn ja talveen, jolloin tuholaiset lisääntyvät hillitymmin.
3. Ota selvää, onko viljelmälläsi esiintyville tuholaisille kehitetty kynnysarvoja niille kasvilajeille, joita sinulla on tuotannossa. Säästät turhia käsittelyjä, kun tiedät, missä vaiheessa vasta tarvitaan nopeaa korjaavaa kemiallista torjuntaa.
4. Torju yhtä kasvintuhoojasukupolvea vain yhdellä tehoaineella keskittämällä käsittelyt sukupolven mittaisiksi torjuntablokeiksi. Tavallisissa kasvihuonelämpötiloissa (20-25 oC) vihannespunkin sukupolven pituus on 22-28 vrk, ansarijauhiaisen 42-25 vrk, etelänjauhiaisen 60-38 vrk, kalifornianripsiäisen 36-31 vrk ja kirvojen 20-14 vrk.
5. Noudata uusintakäsittelyissä käyttöohjeessa mainittuja pitoisuuksia ja käsittelyvälejä, joiden pituus määräytyy jäämävaikutuksen mukaisesti. Useimmilla aineilla torjuntablokin aikana tehdään 2-3 käsittelyä, mikäli aineen käyttörajoitukset tai jäämävaikutus eivät toisin vaadi. Liian tiheät käsittelyvälit johtavat siihen, että kasveilla on isompia kasvinsuojeluainepitoisuuksia kuin mitä aineen käyttöohjeissa on tarkoitettu.
6. Jätä torjuntablokkien väliin 2-3 viikon pituinen jakso, jolloin kasvinsuojeluaineita ei käytetä. Tauko vähentää käsittelyjen määrää. Taukoa voi venyttää saippua- ja öljykäsittelyillä, koska niille tuhoeläimissä ei kehity resistenssiä. Jos tuholaiset lisääntyvät heti torjuntablokin jälkeen liian runsaiksi, on jotain pielessä joko käsittelytavassa, -välineissä tai -olosuhteissa - tai sitten resistenssi painaa jo läpi.
7. Älä käytä eri tavoin vaikuttavien aineiden tankkisekoituksia. Ne edistävät moniresistenssin syntyä eli tuholaisten sietokykyä eri vaikutustapaluokkiin kuuluvia aineita vastaan. Tankkiseokset ovat kuitenkin sallittuja aineille, jotka vaikuttavat tuholaisen eri kehitysasteisiin, esimerkiksi "aine A" muniin ja "aine B" liikkuviin asteisiin.

Kerran kehittyneestä resistenssistä on vaikea päästä kokonaan eroon. Yleensä resistentit yksilöt lisääntyvät huonosti, kun kyseisen aineen käyttö lopetetaan. Silloin resistentit yksilöt vähenevät vähitellen, mutta harvoin ne häviävät kokonaan pitkäikäisistä kasvustoista. Etenkin ympärivuotisessa viljelyssä resistenteistä tuholaisista eroon pääseminen on vaikeaa. Tehoaineesta riippuu, miten nopeasti sitä vastaan kehittynyt resistenssi häviää - ja miten nopeasti sitä vastaan kehittyy resistenssi. Eräiden torjunta-aineiden käyttökertoja on viljelyjakson aikana tästä syystä rajoitettu. Käyttökertarajoitusten vuoksi on välttämätöntä, että viljelmällä tehdään ennakkosuunnitelma kasvinsuojeluaineiden käytöstä niitä tilanteita varten, jolloin torjunta-aineita tarvitaan muiden torjuntamenetelmien tueksi.