Puinneista jäljellä enää viimeiset - Syyskylvöalasta tulossa tavanomainen

Vilja-alan yhteistyöryhmän (VYR) tämän viikon puintiseurannan mukaan puinnit alkavat olla valmiit, mutta koko maan tasolla puimatta on vielä mm. rypsiä, rapsia, viimeisiä myöhäisimpiä kevätviljoja sekä öljyhamppua. Tämän syksyn syyskylvöala vaikuttaa arvioiden mukaan olevan noin keskimääräinen, eli jäävän viime vuoden ennätysalaa pienemmäksi.

Puinnit loppusuoralla

Koko maassa puimatta on vielä rypsiä ja rapsia mutta myös viimeisiä myöhäisimpiä kevätviljoja. Näiden lisäksi esimerkiksi hamppua on vielä puimatta. Muutoin puinnit alkavat olla valmiit. Viimeisiä puinteja tehdään säiden salliessa ja erityisesti öljykasveilla kasvustojen valmistuessa.

Myöhäisempien puintien satojen laaduissa alkaa olemaan aikaisempaa enemmän vaihtelua. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueilla on arvioiden mukaan aikaisempiin puinteihin verrattuna mm. alhaisempia sakolukuja, jonkin verran alhaisempia valkuaispitoisuuksia sekä hehtolitrapainoja. Myöhemmin korjatuissa sadoissa DON-hometoksiinipitoisuudet ovat olleet nousussa.

Toisaalta kuivemmilla alueilla kasvukauden kuivuus näkyy joidenkin satojen laaduissa esimerkiksi pieninä jyviä ja keveytenä.

Syyskylvöalasta tulossa jokseenkin tavanomainen

Tämän syksyn kylvetty ja kylvettävä syyskylvöala vaikuttaa arvioiden mukaan olevan noin keskimääräinen ja jäävän viimevuotista ennätysalaa pienemmäksi. Monilla alueilla syysvehnän ja -rukiin aloja arvioidaan melko keskimääräisiksi ja syysöljykasvien alaa melko vähäiseksi. Syysvehnää kylvetään vielä monilla alueilla olosuhteiden salliessa.

Kiinnostus syysruisvehnää kohtaan on kasvanut, ja sen alan arvioidaan monin paikoin olevan aikaisempaa isompi. Syyskasvien kokonaisalassa syysruisvehnän osuus on kuitenkin vielä melko pieni.

Siemeniä syyskylvöille on arvioiden mukaan riittänyt kysyntään nähden melko hyvin. Joidenkin lajikkeiden kohdalla siemenet ovat kuitenkin loppuneet, mutta yleisesti ottaen siemeniä on kyllä saanut tarpeen mukaan.

Kuivuus on hidastanut syyskasvien itämistä ja kasvuunlähtöä monilla alueilla. Kylvöjä on myös viivästytetty ja suunnitelmia jopa muutettu kuivuudesta johtuen.

Syyskylvöarvioita maakunnittain

Uusimaa:
Syyskylvöalaa arvioidaan keskimääräiseksi. Syysvehnän ja -rukiin alat ovat arviolta keskimääräiset ja öljykasveja on kylvetty arviolta vähäinen määrä. Syysvehnää kylvetään edelleen olosuhteiden salliessa. Syysruisvehnää on kylvetty arviolta aiempaa enemmän.

Varsinais-Suomi:
Syyskylvöalaa arvioidaan keskimääräiseksi ja selvästi pienemmäksi kuin viime vuonna. Syysvehnän ja -rukiin aloja arvioidaan keskimääräisiksi ja syysvehnää kylvetään vielä olosuhteiden salliessa. Myös syysöljykasveja on kylvetty, mutta selvästi viime vuotta vähemmän. Syysöljykasvien kylvöajankohtana peltoja oli huonosti vapaana kylvöille. Syysohraa kylvetty hieman.

Satakunta:
Syyskasvien alan arvioidaan olevan hieman keskimääräistä vähäisempi.

Päijät-Häme:
Syyskylvöjä on tehty arviolta keskimääräisesti ja selvästi viime vuotta vähemmän. Syysvehnää kylvetään vielä olosuhteiden salliessa. Syysruisvehnää kylvetty arviolta aikaisempaa enemmän.

Pirkanmaa:
Syyskylvöjä tehty arviolta keskimääräisesti. Syysvehnän alaa arvioidaan melko keskimääräiseksi, rukiin alan arvioidaan olevan mahdollisesti hieman keskimääräistä pienempi. Lisäksi ainakin syysrypsiä kylvetty jonkin verran.

Kymenlaakso:
Syyskylvöalaa arvioidaan melko keskimääräiseksi. Joillakin alueilla alan arvioidaan jäävän hieman keskimääräistä vähäisemmäksi ja joillakin alueilla puolestaan olevan hieman keskimääräistä isompi. Syysvehnäalaa arvioidaan melko keskimääräiseksi tai hieman tavanomaista suuremmaksi ja ruisalaa mahdollisesti hieman keskimääräistä pienemmäksi. Muita syyskasveja on kylvetty vain hyvin vähän.

Etelä-Pohjanmaa:
Syyskylvöalaa arvioidaan melko keskimääräiseksi. Syysvehnän alan arvioidaan olevan melko keskimääräinen ja syysrukiin arviolta jonkin verran keskimääräistä pienempi. Syysruisvehnää on kylvetty selvästi aikaisempaa enemmän ja syysöljykasveja ja -ohraa vain hyvin vähän.

Keski-Pohjanmaa:
Kylvettynä on arviolta melko keskimääräinen ala syysvehnää ja -ruista.

Pohjois-Pohjanmaa:
Syyskylvöalat tyypillisesti pieniä, arviolta keskimääräinen määrä kylvetty.

Etelä-Savo:
Syyskylvöjä tehty arviolta keskimääräisesti.

Pohjois-Savo:
Syyskylvöalat tyypillisesti pieniä. Arviolta keskimääräinen määrä kylvetty.

Etelä-Karjala:
Syyskylvöjä on tehty arviolta melko keskimääräisesti (syysvehnä ja -ruis). Syysöljykasveja kylvetty arviolta viime vuotta vähemmän.

Pohjois-Karjala:
Syyskylvöjä on tehty arviolta keskimääräistä jonkin verran vähemmän. Erityisesti maakunnan eteläosissa hanhituhojen pelko on vähentänyt halukkuutta syyskylvöihin.

Mikä on VYRin puintiseuranta

VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysellään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa ja niiden pohjalta kirjoitettu uutisjuttu julkaistaan VYR sivuilla tiistaisin. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.


Lähde: Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR (Koko uutinen täällä.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja