Komission raportti povaa EU:lle vakaita viljan satonäkymiä tulevalle kasvukaudelle

Euroopan komissio julkaisi viime viikolla uuden raportin maatalousmarkkinoiden lyhyen aikavälin tulevaisuudennäkymistä. EU:n sokerintuotannon ennustetaan kasvavan huomattavasti sokerikiintiöiden poistumisen myötä.

Euroopan komissio julkaisi viime viikolla uuden raportin maatalousmarkkinoiden lyhyen aikavälin tulevaisuudennäkymistä.

Raportissa todetaan EU:n viljantuotannon toipuneen – vuonna 2016 tuotanto oli 297 miljoonaa tonnia, kun se vuonna 2017 ylsi jo 307 miljoonaan tonniin. Lisäksi viljan hinta EU:ssa ja maailmalla on vahvistumassa lisääntyvän kysynnän vuoksi.

Kuluneen talven kylmyys ei tuonut merkittäviä vahinkoja, ja pienestä viljelyalan vähentymisestä huolimatta EU:lla on odotettavissa vakaat viljasatonäkymät kaudelle 2018–2019.

Sokerintuotannossa kovaa kasvua tänä vuonna

Raportin mukaan EU:n sokerintuotannon ennustetaan kasvavan huomattavasti satokaudella 2017–2018 sokerikiintiöiden poistumisen myötä.

EU:n sokerintuotannon arvioidaan olevan 21 miljoonaa tonnia kaudella 2017–2018, mikä on 23 prosenttia enemmän kuin keskimäärin viime vuosina. Satokaudella 2018–2019 tuotannon ennustetaan kuitenkin tasaantuvan. Ylimääräinen sokeri menee pääasiassa vientiin.

Öljykasvintuotannossa ensin kasvua ja sen jälkeen tasoittumista

EU:n öljykasvintuotannon ennustetaan kasvavan kaudella 2017–2018, mutta tasaantuvan sen jälkeisenä kasvukautena, mikäli säihin ei tule suuria yllätyksiä.

Öljykasvintuotanto nousee 35 miljoonaan tonniin kaudella 2017–2018, mikä on 11 prosenttia viiden vuoden keskiarvon yläpuolella. Rapsintuotannon arvioidaan kasvavan noin 22 miljoonaan tonniin, mikä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin kaudella 2016–2017.

Kaudella 2018–2019 öljykasvintuotannon ennustetaan tasaantuvan, mikäli säihin ei ole tulossa suuria yllätyksiä.

Maidontuotanto nousussa ja naudanlihan pienessä laskussa

Maidontuotanto tulee raportin mukaan niin ikään kasvamaan EU:ssa. Tuotanto kasvanee vuoden 2017 noin 165 miljoonasta tonnista 167 miljoonaan tonniin tänä vuonna. Maidon kulutus pysyy arvioiden mukaan hyvänä, mutta se ei näillä näkymin riitä kompensoimaan tuotannon kasvua.

EU:n naudanlihantuotannon ennustetaan laskevan hieman. Naudan- ja lampaanlihan vienti EU:sta on ollut viime vuodet hyvässä kasvussa. Vientimäärät pysyvät myös jatkossa korkeana, mutta kovimman kasvun uskotaan tasoittuvan. Sianlihan ja siipikarjan tuotannon arvioidaan kasvavan tänä vuonna EU:ssa.

Koko raportti on luettavissa täältä.

Lähde: Euroopan komissio

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja