Nurmien rikkakasvitorjunta vaatii tarkkuutta

Nurmen rikkakasvit alentavat nurmen kasvumahdollisuuksia ja saattavat aiheuttaa eläimillä jopa myrkytysoireita. Kun nurmi perustetaan huolella ja pellosta on juolavehnä hävitetty ennalta, voidaan kasvukausien aikana pitää rikkakasvillisuus kurissa.

Nurmen rikkakasvit alentavat nurmen kasvumahdollisuuksia ja saattavat aiheuttaa eläimillä jopa myrkytysoireita. Kun nurmi perustetaan huolella ja pellosta on juolavehnä hävitetty ennalta, voidaan kasvukausien aikana pitää rikkakasvillisuus kurissa.

Jotta torjunta onnistuisi, liikkeellä pitää olla oikeaan aikaan. Oikea ruiskutusaika on silloin, kun rikkakasvit ovat pienellä taimella. Eri nurmilohkoilla ruiskutusaika saattaa vaihdella rikkalajiston mukaan. Hierakalla, rönsyleinikillä ja voikukalla tämä on ruusukeasteella. Ruiskutusaika valitaan lohkolla eniten levinneen lajin mukaan.


Peltokanankaali

Nurmien ruiskutuksessa kannattaa olla vähintään yhtä huolellinen kuin viljapelloillakin. Nurmien rikkakasveilla on tehokas juurisysteemi. Jotta ruiskutuksella saa halutun tehon, pellolla pitää olla oikeaan aikaan ja oikein säädetyn ruiskun kanssa.

Rikka-aineista Primus tehoaa jo kahden asteen lämpötilassa ja se antaa valinnanvapautta ruiskutusajan valinnassa muita aineita enemmän. Halla ei heikennä sen tehoa rikkakasveihin, mutta teho tulee näkyviin hieman myöhemmin.

Primus tehoaa hyvin mataraan, pihatähtimöön eli vesiheinään, saunakukkaan, tattareihin, ruiskaunokkiin, lemmikkiin linnunkaaliin, peltokanankaaliin, ristikukkaisiin, pillikkeeseen ja lutukkaan.

Primuksen varoaika niitto- ja laidunnurmilla on seitsemän vuorokautta. Sateenkestävä se on tunnin kuluttua ruiskutuksesta.

Primusta suositellaan käytettäväksi nimenomaan nurmen perustamisvuonna, jolloin saunakukka on monesti pahin ongelma. Satovuosina nurmen rikkakasvien ruiskutukseen suositellaan Staranea, joka puolestaan tehoaa hyvin muun muassa hierakkaan, nokkoseen, piharatamoon ja voikukkaan.

Yksinään käytettynä Starane on hyvä vaihtoehto muun muassa laitumien rikkakasvien torjuntaan. Hyvän tehon edellytyksenä on ruiskutus lämpimällä säällä.

Myös Starane on sateenkestävää tunnin kuluttua ruiskutuksesta. Sen varoaika on kymmenen vuorokautta.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja