Uutuuskaurat komeilevat Etelä-Pohjanmaalla - Pellonpiennarpäivä Orismalassa 2.8.

Jyvä Meininki -kesäkiertue ensi viikolla Pekka Kultin tilalla ja Kiikan tilapakkaamolla

Uutuuskaurat Niklas ja Donna ovat heinäkuun viimeisellä viikolla rehevässä kasvussa Pekka Kultin tilalla Etelä-Pohjanmaalla.

Kultin tilalla tuotetaan puhdaskauraa, joten muita viljoja ei viljelykierrossa ole. Härkäpapua sen sijaan on viljelty jo pian kymmenen vuotta ja tänä kesänä viljelyyn saatiin kauan odotettu uutuuslajike Sampo. Tiivistä tilayhteistyötä tehdään Arttu Kiikan siemenpakkaamon kanssa, jonka pelloilla komeilee uutuusohra Vertti.

NiklasBOR ja DonnaBOR kovassa kasvussa

Kaurat kylvettiin toukokuun puolessa välissä syksyllä kultivoituun maahan, jossa viime vuonna kasvoi härkäpapua. Donnaa tilalla on nyt viljelyssä yhteensä 8 hehtaaria, Niklasta 35 hehtaaria.

- Sopivia kylvöolosuhteita jouduttiin odottelemaan kauan. Ensimmäisten kylvöjen aikaan oli vielä yöpakkasiakin, kertoo Pekka Kultti.

Kesää kohden säät kuitenkin lämpenivät ja kaurojen nopeaa kasvuun lähtöä vauhditti suhteellisen matala, 3 senttimetrin kylvösyvyys. Kasvustoille on tehty rikka- ja tautitorjunnan lisäksi tarpeenmukainen laontorjunta sekä annettu mangaanilannoitus kahdesti.

- Kasvustolle annettiin myös kaksilehtivaiheessa snapsilannoituksena pieni määrä typpeä sadonlisää varmistamaan, kertoo Kultti.

Puhdaskauran tuotantoon kuuluu lisäksi vieraiden viljojen kitkeminen kasvustoista, joten kaikki kauralohkot on kierretty kolme tai neljä kertaa läpi.

- Kummatkin kaurat näyttävät satopotentiaaliltaan nyt todella hyvältä. Puinteja kohti mennään toiveikkaina, toteaa Kultti.

Kauan kaivattu SampoBOR täydentää tilan lajikevalikoimaa

Kultin tilan lajikevalikoimaan saatiin tänä keväänä kauan odotettu lajikeuutuus Sampo-härkäpavun tultua markkinoille.

- Sampo tuo kauan kaivatun parannuksen aikaisuuteen ja laonkestoon, kertoo Kultti.

Tänä vuonna tilalla on härkäpapua yhteensä 17 hehtaaria, josta osa kylvettiin 6. toukokuuta ja loput viisi päivää myöhemmin. Kylvösiemenen määrää laskettiin viime vuodesta ja tällä kasvukaudella erityistä huomiota kiinnitettiin myös rikkakasvien torjuntaan.

- Kasvustot ovat nyt todella puhtaat. Kukkia ja lehtiä on selvästi enemmän alueella, jolta rikkakasvit on torjuttu, kertoo Kultti.

Aikaisemmin kylvetty lohko on Kultin mukaan pituudeltaan hieman pidempää, mutta palkoja on kummassakin kasvustossa runsaasti.

- Härkäpapu viihtyy hyvin viileässä kesäsäässä. Sato-odotukset ovat tänä vuonna korkealla, kertoo Kultti.

Naapuritilalla kasvaa monitahoinen uutuusohra VerttiBOR

Arttu Kiikan tilalla monitahoinen Vertti-ohra kylvettiin toukokuun 23. päivä kohtuullisen suotuisissa kylvöolosuhteissa. Kylvötiheys oli tänä vuonna maltillinen ja osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä viljat pensoivat poikkeuksellisen hyvin. Myös korrenkasvu on ollut kiivasta jatkuvasta veden saannista johtuen.

- Onneksi kyseessä on vahvakortinen lajike, joten toiveet pystylaihon puinnista elävät yhä, kertoo Kiikka.

Rikkamyrkytyksen lisäksi Vertille on annettu kahteen kertaan reippaat annokset kasvunsäädettä ja

tautisuojaa. Tankkiseoksissa on ollut mukana myös YaraVitan lehtilannoitteita.

Samat viljelytoimet on tehty myös viereisellä lohkolla kasvavalle Kaarle-ohralle, joka kylvettiin päivää ennen Verttiä. Kiikka on tyytyväinen kumpaankin kasvustoon ja satopotentiaali näyttää lupaavalta.

- Vertti antoi vahvoja merkkejä aikaisuudestaan, kun se tuli tähkälle noin viikko ennen Kaarlea. Selvää on jo tässä vaiheessa, että puinnit alkavat Vertti-ohralla, toteaa Kiikka.

*************

Tule tutustumaan uutuuslajikkeisiin pellonpiennartilaisuuteen Orismalaan ke 2.8. klo 15.00 Pekka Kultin tilalle ja Kiikan tilapakkaamolle.

Ilmoittaudu ennakkoon

TERVETULOA!

Tutustu Borealin Jyvä Meininki –pellonpiennartilaisuuksien kesäkiertueeseen

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja