Olet täällä

Rikat kuriin ajoissa syysviljoilla

Viime syksynä päästiin tekemään enemmän rikkojen syystorjuntaa, mikä onnistuessaan helpottaa kevään tilannetta.  Esim. suurikokoiset saunakukat eivät tällöin pääse yhtä helposti muodostumaan pahaksi ongelmaksi. Todennäköisesti rikkapaine on myös pienempi. Koska sää on nyt ollut poikkeuksellisen lämmintä ja rikkakasvit ovat kasvaneet voimakkaasti, kannattaa varautua normaalia aikaisempaan rikka-ainekäsittelyyn.

Jos syystorjuntaa ei päästy tekemään esim. Buctril-valmisteella, kannattaa käyttää riittävän suuria ainemääriä rikkakasvin torjunnassa. Twist Combo, jossa on arylex-tehoainetta sisältävää Twistiä 0,5 l/ha sekä Refine Super SX-valmistetta (gramma-aine) annoksella 22 g/ha, toimii todella varmasti suurempiinkin rikkoihin myös hankalammissa olosuhteissa sään ollessa kuiva tai viileä. Myös Refine Superin + Starane 333 HL:n seos on hyvä vaihtoehto rikkojen ollessa suurempia. Molemmilla ratkaisuilla saadaan erinomainen teho mm. syysitoiseen saunakukkaan.

Jos rikkojen syystorjunta saatiin tehtyä onnistuneesti, on hyvin todennäköisesti mahdollista käyttää pienempiä annoksia. Tarvittaessa ruiskutusta voidaan viivästyttää, mutta kannattaa seurata, etteivät rikat pääse liian suuriksi. Refine Super SX:n ja Starane 333 HL:n seos tai Classic Star (Premium Classic SX 12 g/ha + Starane 333 0,25 l/ha) ovat hyviä vaihtoehtoja. 

Duplosan Superin ja Refine Superin/Premium Classic SX:n seos on tehokas ratkaisu, jos lohkolla on ohdaketta ja valvattia. Myös edellä mainittujen gramma-aineiden ja Nufarm MCPA:n seos toimii varmasti. MCPA:ta kannattaa olla vähintään 1 l/ha, 2 l/ha annoksella saadaan pidempiaikainen vaikutus.

Jos haluat varman lopputuloksen ja huippuluokan laaja-alaiset rikkatehot, on Broadway valintasi. Valmiste toimii niin pienempiin kuin suurimpiinkin rikkoihin ja myös viileämmässä säässä. Broadway tehoaa hyvin-erinomaisesti myös hukkakauraan, juolavehnään, luohoon, kylänurmikkaan ja ruiskattaraan. Mitä suurempi annos, sen varmempi teho saadaan erityisesti edellä mainittuihin heinämäisiin rikkoihin ja hukkakauraan.

Broadway tehoaa erinomaisesti kookkaisiin rikkoihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kysy lisää Viljelijän Avena Bernerin asiantuntijamyyjiltä.

Kommentit

Samankaltaista sisältöä