Olet täällä

Vinkit kevätviljojen rikkakasvien torjuntaan

Kulunut kevät on ollut poikkeuksellisen sateinen, mikä on aiheuttanut paljon haasteita kevätviljojen kylvöissä. Ensimmäisiä kylvöjä tehtiin jo huhtikuun puolivälin jälkeen, mutta kylvöt ovat vielä pahasti kesken vaikka ollaan jo kesäkuun alussa. Tästä johtuen osalla lohkoista rikkakasvien torjunta on ajankohtaista jo lähipäivinä ja osalla sitä tehdään vasta heinäkuun alussa.

Pienannosaineille kestävä pihatähtimö, tuttavallisimmin vesiheinä, kasvaa nopeasti ja torjunta kannattaa tehdä ajoissa Arylexia sisältävällä valmisteella.Sateinen sää on saanut aikaan myös sen, että rikkakasvien taimettumiselle on ollut otollinen sää. Jo kylvetyillä lohkoilla rikkakasvit ovat itäneet aikaisin ja ovat kovassa kasvussa.

Tänä vuonna rikkakasvien torjunta on monin paikoin syytä tehdä tavanomaista aiemmin, etteivät rikkakasvit ehdi kasvaa liian suuriksi. Rikkakasvit ovat pääsääntöisesti sitä haastavampia torjua, mitä suurempia ne ovat.

Torjunnan ajoittaminen

Huhtikuussa ja toukokuun alussa kylvetyillä lohkoilla viljat ovat pensomisvaiheessa ja rikkakasveja näyttäisi olevan paljon sekä ne ovat taimettuneet sinne aikaisin. Näillä lohkoilla rikkakasvien torjunta tulee eteen jo hyvin pian, sillä rikkakasvit alkavat olemaan jo kohtalaisen kookkaita.

Nyt alkanut lämpöisempi jakso saa myös kasvun kovaan vauhtiin, jolloin rikat kasvavat myös nopeasti.

Toukokuun puolivälin jälkeen kylvetyillä lohkoilla rikkakasvit ovat lähteneet nopeasti liikkeelle. Monin paikoin vilja on vasta oras – 3-lehtivaiheella, mutta silti rikkakasveja on jo paljon. Tällaisilla lohkoilla kannattaa harkita tavanomaista aikaisempaa rikkakasvien torjuntaa, jos rikkakasvit uhkaavat päästä suuriksi, erityisesti pillike, tai lohkolla on pienannosaineille kestävää vesiheinää.

Myöhään kylvetyillä lohkoilla rikkakasvien torjunta tulee ajankohtaiseksi mahdollisesti vasta kuun lopulla ja jopa heinäkuun alussa. Oikeaa ajankohtaa kannattaa tarkkailla seuraamalla rikkakasvien kehitystä.

Maassa riittää nyt kosteutta ja lämpötilat myös nousevat, joten viljat sekä rikkakasvit taimettuvat nopeasti. Lämpimään aikaan myös rikkakasvien kehitys on nopeaa, joten on tärkeää tarkkailla rikkakasvien kehitystä määriteltäessä oikeaa ruiskutusajankohtaa.

Oikea ainevalinta

Rikkakasvien torjuntaan on tärkeää valita aineet torjuttavien rikkakasvien mukaisesti. Nyt kun rikkakasveja itää paljon ja myös rikkakasvivalikoima on laaja, kannattaa valita rikka-aineeksi tehokas ja laajatehoinen valmiste. Vaihteleviin olosuhteisiin ja suuriinkin rikkoihin tehoavia hyviä vaihtoehtoja rikkakasvien torjuntaan ovat Pixxaro Premium- ja Quelex Combo- pakkaukset sekä Zypar tai Zypar + Express 50 SX -tankkiseos. Etuna näillä on myös se, että ne kaikki sisältävät laajatehoista Arylex-tehoainetta, joka on paras tehoaine gramma-aineresistenssin estämiseen.

Jos kevätvehnällä on tarvetta juolavehnän, hukkakauran tai luohon torjuntaan, voidaan myös valita joko Broadway, Broadway Star tai Rexade 440. Niillä saadaan torjuttua nämä ikävät heinämäiset rikkakasvit samalla kun ne torjuvat myös pellon muut perusrikkakasvit.

 

Uutisen toteuttaja: Corteva Agriscience

 

Vesiheinä on tykännyt kosteasta keväästä ja paikoin sitä on pelloilla todella runsaasti. Kaikki Arylexia sisältävät valmisteet ovat erittäin tehokkaita vesiheinän torjunnassa. Jos epäillään gramma-aineresistenssiä, silloin pitää kiinnittää huomiota käyttömääriin sekä vesiheinän kokoon. Olisi hyvä, että tällöin vesiheinä torjutaan ennen kuin se kasvaa yli 5 cm korkeaksi.

 

Valvattia näkyy viime kesän jäljiltä paljon lohkoilla. Valvatin torjunnasta on paljon hyviä kokemuksia Pixxaro Premium sekä Quelex Combo – pakkauksilla sekä Zypar + Express 50 SX tankkiseoksella. Myös Broadway, Broadway Star sekä Rexade 440 tehoavat valvattiin ja niiden valvattitehoa voidaan tehostaa pienellä MCPA lisäyksellä.

Kommentit

Samankaltaista sisältöä