Olet täällä

Rakennusvirhe johti loma-asunnon katon perusteelliseen remonttiin

Tapahtumakulku

Maatilamatkailua harjoittavan tilan omistuksessa oleva loma-asunto oli ollut aktiivisessa ja ympärivuotisessa käytössä jo yli 10 vuotta. Eräänä päivänä asunnon makuuhuoneen lattialle ilmestyi vesilammikko, ja vettä tipahteli katosta. Asiaa ihmeteltiin, sillä vesijohtoja ei siltä kohdin yläpohjaa kulkenut, ja kattokin vaikutti ehjältä.

 

 

Vahingon seuraus

Lähempi tarkastelu osoitti, että palahuopakaton laudoitus oli alkanut kupruilla. Huopa oli joissakin kohdissa taittunut irti poikki, ja tästä voitiin päätellä veden päässeen myös rakenteisiin.

Vesikaton purkutyöt aloitettiin, ja vanha palahuopakatto poistettiin. Vesikatto ja lämpöeristeet olivat niin pahoin kastuneita ja mädäntyneitä, että lähes koko katon laudoitus jouduttiin uusimaan ja villat vaihtamaan. Myös mädät kattotuolit vaihdettiin uusiin. Katon harjalle avattiin lisäksi tuuletuspiiput ilmanvaihdon parantamiseksi.

 

Vahingon rajoittaminen ja ennaltaehkäisy

Vahingon syynä oli rakennusvirhe. Vesikaton ja lämpöeristeen väliin olisi pitänyt jättää riittävä tuuletusväli ja varmistaa, että ilma pääsee harjalta myös jotakin kautta ulos. Kun tämä tila oli jätetty liian pieneksi, ja kun vuokramökin reipas lämmittäminen oli pullistanut villoja, oli viimeisinkin tuuletusväli umpeutunut paikoin täysin. Tämän seurauksena kondenssivesi kertyi vesikaton alapintaan, eli juuri siihen laudoitukseen, joka alkoi kupruilla. Varsinaisesta vesikaton vuodosta ei siis ollut kysymys.

 

Miten olisi voinut käydä

Mikäli todellisia vaurioita ei olisi kokonaisuudessaan huomattu, ja korjaus olisi tehty vain päällisin puolin, huonokuntoinen katto mädäntyvine kattotuoleineen olisi voinut jonakin talvena romahtaa painavan lumikuorman alla.

 

Korvaus

Lähivakuutuksen Farmi maatilan vakuutuksen ja Kotivakuutuksen vakuutusehdoissa vakuutustapahtumiin liittyvissä rajoituksissa mainitaan, että vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut rakennukselle sen vaurioiduttua suunnittelu-, perustus- tai rakennusvirheen vuoksi. Rakennusvirheen aiheuttamat vahingot eivät siten ole vakuutuksesta korvattavia. Rakennusvirheen rajaaminen korvauksen ulkopuolelle koti- ja maatilavakuutuksissa on yleinen käytäntö kaikilla vakuutusalan toimijoilla.