13.07.23

Lämmin ja kostea sää lisää punahomeen riskiä – torjunta viljoilta kukinnan aikaan

Parhaillaan vallitseva, lämmin ja kostea sää lisää viljan punahomeen riskiä. Lähtökohtaisesti riski on suurin rehevissä kasvustoissa ja multavammilla alueilla, joilla kuivuus ei ole rajoittanut kasvua. Toisaalta alkukesän kuivuus voi nyt myös olla riskitekijä punahomeiden kertymisen kannalta: kun kasvustot eivät ole vahvoja, voivat ne stressaantuneina olla alttiimpia mm. Fusarium-sienille. Jos vielä kylvösiemen on peittaamaton ja maassa on kasvinjätteitä, nousee riski entisestään.

Punahomeruiskutukselle on nyt olemassa selkeät perusteet, sillä kosteutta riittää ja myös lämpötila on suotuisa homeiden kehittymisen kannalta. Jatkossa on luvassa monin paikoin epävakaista säätä, jolloin kosteus pysyy kasvustoissa korkeana.

Kauran kukinnan aika on käsillä

Kukkiva kaura

Kauran kukinta on alkanut tai alkamassa pian. Kukinta alkaa röyhyn yläosasta noin viikko sen jälkeen, kun röyhy on tullut esille.

Fusarium-sienten tuottamaa DON-toksiinin määrää voidaan alentaa ruiskuttamalla Proline 250 EC 0,5 l/ha tai Delaro SC 325 0,5-0,6 l/ha 7-10 päivää röyhylle tulon jälkeen. On kuitenkin muistettava, että ruiskutuksella ei kokonaan päästä eroon toksiineista. Parhaimmillaan vähennys voi kuitenkin olla 60-70 %.

Punahomeruiskutukseen voidaan tarvittaessa yhdistää lehtilannoitus esim. Wuxal Multifluidilla tai Wuxal Microplantilla.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja