Selina lunasti paikkansa Tuomo Säntin tilalla

Tilasiemenen ja Sejet Plant Breedingin yhteistyössä jalostama kevätvehnäuutuus Selina on satokärkeä edustava päätyypin myllyvehnä. Korkeasta satotasosta huolimatta Selinan kasvuaika on vain 104 vuorokautta, joten se soveltuu viljeltäväksi lähes koko vehnänviljelyalueelle. Pitkä ja lujakortinen vehnälajike on hehtolitrapainoltaan lajikekokeiden kärkeä ja sen tuhannen jyvän paino on keskimääräinen.

Kurikan Jalasjärvellä broileritilaa isännöivällä Tuomo Säntillä Selina oli viime kesänä ensimmäistä kertaa viljelyssä. Selinan siemenet Säntti hankki Markkulan tilalta Rauman Lapista. Säntin tilan noin 250 hehtaarista vehnää viljellään noin sadalla hehtaarilla. Vehnäala jakautuu lähes puoliksi kevät- ja syysvehnän kesken ja Selinaa oli viljelyssä noin kymmenen hehtaarin alalla.

Vehnät käytetään Säntin tilalla joko omaksi broilerinrehuksi tai myydään eteenpäin. Vehnän lisäksi Säntti viljelee ohraa, kauraa, hernettä ja rypsiä.

Viljelijä uskoo Selinan sadontuottokykyyn myös jatkossa

Säntti pääsi keväällä kylvämään Selina-vehnät 17.5. hiesumaille, joilla oli viime kasvukaudellakin kasvanut pääosin vehnää. Koskutjärven kupeessa sijaitseville lohkoille kylvettiin 700–750 itävää jyvää neliölle ja se sai typpeä kylvön yhteydessä sata kiloa hehtaarille. Alkukesästä sateita saatiin Säntin pelloille hyvinkin optimaalisesti, mutta keskikesän hellejaksolla sadekuurot kiersivät tilan lohkot. ”Kuivuuden vuoksi lisälannoituksia ei vehnälohkoille ajettu”, Säntti puntaroi kasvukauden olosuhteita.

Helteiden vuoksi ajokertoja ruiskulla tuli useita. Selina-kasvustoista rikkakasvit torjuttiin Premium Classic SX ja Starane XL seoksella. Rikkakasviruiskutuksen yhteydessä vehnät saivat hivenlannoituksena EDTA Strong hivenliuosta 2,5–3 litraa hehtaarille. Hukkakauran torjuntaan lohkoille ajettiin Swipe ja Selinan kortta lujitettiin Stabilan 750 SL kasvunsääteellä. Tähkälle tulon jälkeen kasvitauteja torjuttiin Ascra Xprolla, vaikka Säntin mukaan Selina vaikutti kestäneen tautipaineen hyvin eikä merkkejä vioituksista näkynyt kasvustossa. Myös virallisissa lajikekokeissa Selinan taudinkestävyys on ollut hyvä.

Kasvukaudella kasvustot näyttivät hyviltä: ”Selina-lohkot näyttävät kohtuu hyville kaikki”, Säntti summaa. Helle kuitenkin kuritti vehnää ja teetti kasvustoihin eroja maalajien välille. Kosteuden paremmin säilyttäneiltä paikoilta vehnää tuli hyvin. Satotaso asettui Selinalla noin 5000–5500 kiloon hehtaarilta. Selinan sato on ollut suurijyväistä ja viljelijä uskoo lajikkeen sadontuottokykyyn vahvasti. Selina on lunastanut paikkansa tilalla viljeltävissä vehnissä ja Säntti kertoo aikovansa kylvää lajiketta myös ensi keväänä.

Tutustu lajikkeeseen ja pyydä tarjous Tilasiemeneltä

Markkulan Tila

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja