Laura Niininen
02.08.23

Trans Farmin huikea kasvutarina innoitti kesäharjoitteluun

Trans Farmin kasvutarina maailman johtavaksi kuminan sopimusviljelyttäjäksi oli kiehtonut minua pitkään, ja olin seurannut yrityksen toimintaa jo jonkin aikaa. Kun sitten tuli ajankohtaiseksi suorittaa yliopisto-opintojen maisterivaiheen harjoittelu, päätin hakea Trans Farmille. Aiemmat kesät olivat vierähtäneet käytännönläheisemmissä töissä lypsykarjatilalla ja koetoiminnan parissa, joten luvassa oli minulle uudenlainen tehtävä, jota kohti suuntasin avoimin mielin.

Aktiivista koetoimintaa

Kesän harjoittelussa olen saanut hoitaakseni hyvin monenlaisia eri työtehtäviä. Aikaisempaa käytännön osaamista pääsi hyödyntämään erilaisia viljelykokeita järjestäessäni.

Tänä vuonna Trans Farmilla onkin erityisen paljon peltokoetoimintaa. Öljyhampulla on käynnissä erilaisia kylvömäärä- ja lannoituskokeita, minkä lisäksi pitkästä aikaa perustettiin myös kuminan lajikekokeet yhteistyössä kuminan toisen sopimusviljelyttäjäyrityksen, Caraway Finlandin kanssa.

Mustasaaressa ja Iitissä sijaitsevissa kokeissa ovat mukana kaikki kuusi kuminan kaupallista lajiketta, joista uusimmat Kepron ja Kamin eivät ole aikaisemmin olleet mukana lajikekokeissa. On mielenkiintoista nähdä, millaisia eroja lajikkeiden välillä havaitaan muun muassa satotason ja öljypitoisuuksien suhteen.

Tapahtumien täyteinen kesä

Kesä piti sisällään myös paljon tapahtumia ja kohtaamisia. Trans Farmin kesäkiertue kiersi kesäkuussa viidellä eri paikkakunnalla pellonpiennartilaisuuksien merkeissä, jotka keräsivät kokonaisuudessaan noin satakunta kävijää. Kesän aikana onkin päässyt harrastamaan maakuntamatkailua oikein urakalla, kun heti kesäkiertueen perään suuntasimme OKRA-näyttelyyn. Näissä tapahtumissa ja tilaisuuksissa tietämys niin kuminan kuin öljyhampunkin viljelystä on karttunut huimasti.

Öljyhampun monipuolinen maailma

Tapahtumien ja peltokäyntien ohella työnkuvani on sisältänyt muun muassa öljyhamppuun liittyviä viestinnällisiä tehtäviä. Vaikka hyötykäyttöön tarkoitetulla öljyhampulla on yhteistä päihteenä käytettäväksi jalostetun kannabiksen kanssa vain ulkonäkö, herättää se edelleen ihmisissä kysymyksiä. Hamppu on kuitenkin paljon muutakin. Työssäni olen saanut perehtyä niin öljyhampun monipuolisiin käyttökohteisiin elintarvikkeena ja rehuna, kuin sen huimaan hiilensidontakykyynkin.

Teoreettinen tieto näistä erikoiskasveista on yhdistynyt tehokkaasti käytäntöön, kun on tullut vierailtua tutkimassa kasvustoja ympäri Suomen. Kesäharjoittelussa parasta on ollut työn monipuolisuus ja vaihtelevuus ja se onkin kerryttänyt osaamistani monella eri osa-alueella.

Pian on taas aika palata koulun penkille viimeisten kurssien ja gradun pariin. Harjoittelu jatkuu kuitenkin elokuun loppuun saakka ja ehkäpä näissä merkeissä vielä tavataan loppukesän tapahtumissa!

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja