Sekapuustoinen metsä pysyy aina terveempänä ja mikäli jokin luonnontuho osuu tiettyyn puulajiin voi muusta sekapuustosta vielä saada kasvatuskelpoisen taimikon.

Oma kesäni oli työntäyteinen.

Keväällä se alkoi talvileimikon korjuujälkien tarkastamisella. Eipä ollut routaa ja syviä ajouria oli painunut pehmeään maahan aukkohakkuun jäljiltä. Sovittiin että maanmuokkauksen yhteydessä kone korjaa pahimmat paikat niin että vedet taas valuvat oikeaan suuntaan.

Touko-kesäkuun vaihteessa tuli kierreltyä kaikki vanhat kuusikot. Ei onneksi löytynyt ruskeaa purua kuusten rungoilta tai juurenniskalta. Kirjanpainajat eivät olleet ainakaan vielä iskeneet pystypuihin.

Mielenkiinnosta keräilin kesällä hakkuualueelta kuusen tyvilumppeja ja kuorin niistä muutamia. Kuoren alla mönki kirjanpainajan toukka-armeija ja yhdessä lumpissa niitä oli satoja.

Heinä-elokuun vaihteessa kiersin kuusikot uudelleen. Lämpimän kesän ansiosta kirjanpainajat olivat onnistuneet saamaan myös toisen sukupolven aikaan. Vieläkään ei löytynyt pystypuista vahingoittuneita runkoja. Näyttää että tältä kesältä tuho ei osunut kohdalle, vaikka lähiseudulla olikin melkoisia vahinkoja. Ellei tuhopuita ei saa heti poistettua, ympäröivä metsä on vaarassa. Lakikin edellyttää metsänomistajalta toimia vahingon estämiseksi. Onneksi metsävakuutus tulee avuksi jos tilanne karkaa käsistä!

Kesäloma kului taimikoiden hoidossa. Raivaussaha pääsi ulkoilemaan lähes päivittäin. Olipa mukava huomata kuinka pusikosta paljastui kovassa kasvussa oleva kuusen taimikko. Toki perattuun taimikkoon toivat vaihtelua luontaisesti syntyneet komeat männyn ja rauduskoivun taimet.

Välillä mieli tuli kuitenkin apeaksi, kun katselin miten monet kuusen latvakasvaimet olivat joutuneet myyrän syömiksi jo viime talvena. Miten mahtaa käydä tulevana talvena, kun Metla ennustaa myyräkantojen kasvavan edelleen. Huippu on vasta tulossa.

Ahdistus vain lisääntyi kun pelastin pienempää taimikkoa heinän ja vatukon seasta raivausveitsellä. Kaatuneen kuloheinän alta paljastuivat myyrien polkuverkostot. Ja melkoinen vilske kävi kun nämä veijarit pakenivat niittomiestä.

No mitä tästä pitää päätellä? Taimikon hyvä ja oikea-aikainen hoito ehkäisee myyrätuhoja normaaleina vuosina, mutta nyt ei taida sekään auttaa. Niinpä tällä perintömetsällä pitää olla paras mahdollinen metsävakuutus! Ja vakuutusten pitää olla voimassa jo hyvissä ajoin ennen lumen tuloa, jos meinataan saada korvauksia tulevan talven myyrä- tai lumituhoista!

Seuraavaksi sitten tuleekin hirvikarkotteen levitys männyn ja koivun taimikoihin. Trico-niminen syönninestoaine on toiminut erinomaisesti ainakin omissa taimikoissani jo muutaman talven ajan. Karkotetta kannattaa kysellä riistanhoitoyhdistyksiltä. Eipähän sitten tarvitse anella valtiolta hirvivahinkokorvauksia, ne kun ovat mitä ovat.

Töitä piisaa, mutta vanha kansa sanoo että aina se mettä kasvaa, yötä-päivää !