EU:n ja maailman viljamarkkinauutiset lyhyesti

Baltiassa kovia pakkasia. Argentiinan kuumuus ja kuivuus jatkuvat. Brasiliaan luvassa odotettua parempi soijasato. Venäjän dominointi vehnän vientimarkkinoilla jatkuu.

Pakkaset ovat kiristyneet erityisesti Baltian maissa viime viikkoina. Lumipeite on suojannut kasvustoja, mutta talvituhoja on silti jonkin verran odotettavissa. Muualla Euroopassa lopputalven kylmä säärintama ei ole aiheuttanut merkittävää tuhoa.

EU:n rapsin hinnoissa ei näköpiirissä nousua

EU:n rapsin hinta on pienessä laskussa, sillä tarjontaa on runsaasti ja USA:n soijafutuurit ovat olleet jyrkässä laskussa. EU:n rapsitase näyttää vanhan sadon osalta raskaalta eikä hinnoissa ole näkyvissä nousua.

Ukrainassa sijaitsevan Renin sataman lastauskapasiteettia kasvatetaan, jotta siellä voidaan lastata luomuviljojen lisäksi myös luomukasviöljyjä sekä luomurehuja. Tavoitteena on 120 000 tonnin vienti vuosittain.

Brasilia kompensoi osittain Argentiinan menetyksiä

Argentiinan kuivuus ja kuumuus vaikuttaa yhä voimakkaasti öljykasvien maailmanmarkkinahint oihin. Tällä hetkellä kasvustoista noin puolet on kunnollaan joko hyviä tai erinomaisia, kun viime vuonna vastaava luku oli 80 prosenttia.

USDA pienensi ennustettaan USA:n soijasadosta 7 miljoonalla tonnilla. Nyt sadon arvioidaan yltävän 47 miljoonaan tonniin.

Brasiliaan ennustetaan sen sijaan tulevan odotettua parempi soijasato – mahdollista on jopa saavuttaa uusi ennätyssato. Brasilian sato tuleekin kompensoimaan osittain Argentiinan menetyksistä.

Ennuste vehnävarastojen koosta nostettu ennätyskorkealle

USA:n merkittävimmän vehnän tuottajaosavaltion Kansasin syysvehnäkasvustoista enää vain 12 prosenttia luokitellaan kunnoltaan hyviksi tai erinomaisiksi. USA:n kuivuushuolet ovatkin pönkittäneet Chicagon vehnäfutuuria.

USDA nosti ennustettaan maailman vehnävarastojen koosta ennätyskorkealle, sillä tarjonta on kasvanut ja kysyntä heikentynyt.

EU:n ja USA:n vehnän viennit ovat takkuilleet tällä kaudella. Venäjä on dominoinut markkinaa. Venäjän vehnän vientiarvioita nostettiin edelleen. Lähes 38 miljoonan tonnin vientiarvio ylittää viime vuoden ennätyksen peräti 35 prosentilla.

Lähde: Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja