Kasvit tarvitsevat satojen tuottamiseen ravinteita. Lannoitteena annetaan ne ravinteet, joita ei saa maaperästä.

Peltolohkon typpitase kertoo, kuinka paljon enemmän typpeä on peltoon annettu kuin sitä on poistunut sadossa. Mitä matalampi tase on, sitä paremmin viljely on onnistunut suhteessa annettuun lannoitukseen ja sitä pienempi on ympäristökuormituksen riski. Peltojen ravinnetaseet vaihtelevat muun muassa viljelyhistorian, maalajin ja tuotantosuunnan mukaan.

”Ravinnetaseiden seuranta ja vertailu tarvitsevat tuekseen tulkintaa siitä, minkä suuruiset taseet ovat milloinkin toivottavia”, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori Eila Turtola selvittää. Turtola kollegoineen on koonnut yhteen peltolohkojen typpitaseita vuodesta 1988 lähtien. Havaintoja on yhteensä 220 000, eri puolelta Suomea. Havainnot on jaoteltu viiteryhmiin.

”Tärkeimmät viljelykasvit jakautuvat typpitaseiden suhteen neljään ryhmään. Typpitaseet ovat lisäksi eloperäisillä mailla hieman pienempiä kuin kivennäismailla”, Turtola valottaa.

Yhteenvedon avulla viljelijät ja hallinto voivat edistää viljelyn kannattavuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Ravinnetaseet voisivat ohjata viljelyä ympäristön kannalta kestävään suuntaan paremmin kuin lannoitusrajoitukset. Tulosten perusteella voidaan esimerkiksi arvioida, miten ravinnetaseita voitaisiin hyödyntää ympäristökorvausjärjestelmässä. Nykyisin ympäristöohjaus säätelee peltolohkojen lannoitusmääriä, mutta pelloista saatavat sadot jäävät vähemmälle huomiolle.

”Tämä voi joissain tapauksissa johtaa peltojen sadontuottokyvyn heikkenemiseen ja ympäristöpäästöjen lisääntymiseen. Taseohjaus tunnistaisi paremmin ne tilanteet, joissa satotaso jää heikoksi ja pellon typpitase on liian korkea”, Turtola toteaa.

Hänen mukaansa lannoituksen lisääminen ei ole ainoa keino satojen parantamiseen. Esimerkiksi peltojen vesitalouden ja maan rakenteen parantaminen tehostavat viljelyä. Viljelijä voi tutkia Hyötyä ravinnetaseista -julkaisusta oman viiteryhmänsä keskimääräisiä typpitaseita. On palkitsevaa myös huomata, jos oman pellon tase onkin keskimääräistä
parempi.

”Näin viljelijä saa vertailutietoa ja voi suunnitella toimenpiteitä, jos omien peltojen ravinnetaseet poikkeavat merkittävästi toivotuista arvoista. On palkitsevaa myös huomata, jos oman pellon tase onkin keskimääräistä parempi.” Aineistoja voidaan hyödyntää neuvonnassa, esimerkiksi ennustettaessa typpilannoituksen optimimäärää.

”Jo nyt on olemassa ravinnetaselaskureita viljelijän käyttöön, mutta kokoamamme tieto auttaa kehittämään kattavampia versioita”, Turtola toteaa.

Teksti: Anna Toppari, Luke