Puinnit ovat aluillaan

Joka viikko päivittyvä VYRin puintiseuranta alkoi taas tänäkin syksynä ja seuraa puintien etenemistä maakunnittain.

Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysellään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.

Etelä-Suomessa syysviljojen puinnit ovat edenneet nopeasti. Kuiva kasvukausi vauhditti niin syys- kuin kevätviljojen valmistumista, mutta kuivuuden vaikutus satoon on ollut oletetusti negatiivinen.

Koko maassa on tullut suuria sademääriä lyhyessä ajassa heinä-elokuun vaihteessa, mikä on hidastanut puintien alkua.

Syysviljojen puinnit ovat edenneet Etelä-Suomessa etenkin Uudellamaalla nopeasti. Sadon arvioidaan olevan hyvä tai kohtuullinen, mutta kuivuus on vaikuttanut syysviljoilla sadon kehitykseen. Kevätviljoilla kuivuus on vaikuttanut selvästi negatiivisesti sato-odotuksiin ja kuivuuden aiheuttamia pakkotuleentuneita kasvustoja on nähtävissä. Nyt kevätviljoista aikaisimmat tai kuivuudesta tuleentuneita voisi päästä jo puimaan, mutta sateet pitävät puimurit pois pelloilta.

Kymenlaaksossa on havaittu paljon hyvin harvoja kasvustoja. Näitä lohkoja on saatettu niittää alas.

Itä-Suomessa kesällä ei juuri saatu sateita ja hellejakso oli pitkä. Tämä näkyy viljojen poikkeuksellisen aikaisena valmistumisena puintikuntoon sekä valitettavan pienenä jyväkokona. Pelloilla on ollut nähtävissä paljon epätasaisia kasvustoja. Syysviljakasvustot ovat olleet hyviä ja reheviä.

Lähde: Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja