Pellervon taloustutkimuksen PTT:n kesän markkinakatsauksessa Suomen lannoitemarkkinoista povataan ainakin tulevan lannoitevuoden alussa aika hiljaisia. Vilja-ala pienenee alhaalla olevien hintojen ja kevään sateiden seurauksena. Kun vielä rehuviljaa on varastoissa vuoden kulutusta vastaava määrä, jopa viljelemätön kesanto on vielä toukokuussa muuttunut monelle viljelijälle houkuttelevaksi vaihtoehdoksi. Lannoitteita saattaakin jäädä tiloilla varastoon aikaisempaa enemmän. Samaan aikaan teollisuudessa varmasti toivotaan, että lannoitekauppa lähtisi käyntiin heti lannoitevuoden alusta. Tällä kertaa näin ei taida käydä. Viime kesänä aloitus onnistui, kun edellisen lannoitevuoden korkealta hintatasolta tultiin suoraan pohjalle. Nyt hintakehitys on paljon tasaisempaa ja paineet kohdistuvat enemmän hintojen nostamiseen kuin niiden alentamiseen. Ylöspäin oleva pykälä lannoitevuoden alussa ei olisi omiaan houkuttelemaan ostajia liikkeelle. Lannoitekauppaan on mietitty uusia kauppatapoja sen jälkeen, kun markkinoiden nopeasti iskenyt nykyaika romutti kaikkien luottamuksen käytössä olleeseen hintaporrasjärjestelmään. Korvaaviksi keinoiksi on eri yhteyksissä väläytelty ainakin varastokorvauksia, rahoitus- tai vakuutusmekanismeja ja tulevaan hintakehitykseen sidoksissa olevia aikaisen tilaajan etuja. Kaikissa vaihtoehdoissa kyse on kuitenkin lopulta siitä, kuka kantaa riskin mahdollisista nopeista hintamuutoksista. Vapaaehtoisia riskinkantajia ei tunnu kauheasti löytyvän. Lannoitteiden hintakehityksen ennustettavuus on keskeisessä roolissa eri vaihtoehtoja vertailtaessa. Niin kauan kuin hintakehitys voidaan luotettavasti ennustaa, riski on helppo kantaa. Jos teollisuus ei halua sitoa lannoitteiden hintakehitystä edes puoleksi vuodeksi eteenpäin, ei sillä ole mitään mahdollisuuksia vakuuttaa tuottajia aikaisen ostamisen järkevyydestä. Toisaalta tuottajilla ei ole mitään syytä ostaa tulevan kevään lannoitteita elo-syyskuussa, jos lannoitteiden hintojen voi edes teoriassa olettaa laskevan keväällä. Lopulta kaikki riippuu siis hinnasta. Yksinkertaiselta tuntuva ratkaisu olisi hintariskin jakaminen myös maatalouskaupalle. Kauppa voisi ostaa ja varastoida lannoitteet samaan tapaan kuin muussakin vähittäiskaupassa. Samalla lähestyttäisiin Keski-Euroopan kauppatapoja. Hintaneuvottelut käytäisiin ensin teollisuuden kanssa. Sen jälkeen kauppa katsoo omat katteensa kohdalleen ja alkaa kaupata lannoitteita viljelijöille. Viljelijät pärjäävät omien maatalouskauppiaidensa kanssa varmasti vähintään yhtä hyvin kuin teollisuuden omien myyntimiesten kanssa. Jotkut viljelijät saisivat lannoitteensa edullisesti, toiset saattaisivat joutua maksamaan enemmän. Riski jakautuisi kaikkien ketjun osapuolten kesken ja kilpailu kiristyisi. Teoriassa. Asiaa kannattaa ainakin miettiä. Kyösti Arovuori Maatalousekonomisti Pellervon taloustutkimus PTT