Olet täällä

Sijoittaa voi pienilläkin summilla

Säästämisessä ja sijoittamisessa tärkeintä on aloittaminen, sanoo LähiTapiolan palvelujohtaja Outi Vänni.

Taloudellinen varautuminen on nyt ehkä ajankohtaisempaa kuin koskaan.

– Kun yhteiskunta tarjoaa sosiaaliturvan heikennyksiä, on vastuu omasta ja perheen taloudellisesta turvasta yhä suuremmassa määrin omissa käsissämme, LähiTapiolan palvelujohtaja Outi Vänni arvioi.

Summien ei tarvitse olla isoja: ne määrittelee tavoite. Vännin mukaan säästämistä voi ajatella kolmiona, jonka kärjissä on erilaiset tavoitteet.

– Yhdessä kulmassa on taloudellinen puskuri. Se on noin 2–3 kuukauden palkkaa vastaava summa, helposti rahaksi muutettavaa varallisuutta. Tätä puskuria tarvitaan yllättävien tilanteiden varalta: jos kodinkone hajoaa tai vaikkapa sairaus katkaisee palkan tulon.

Kolmion toiseen kulmaan kerätään rahaa jotain tavoitetta tai unelman, esimerkiksi matkan, toteuttamista varten. Kolmanteen kartutetaan varallisuutta pitkän tähtäimen, esimerkiksi eläkeaikojen turvaksi.

Säästää voi vaikka kaikkiin kolmeen tarkoitukseen, hiukan erilaisin keinoin.

Lue lisää sijoitustalous.fi

Kommentit