Ministeri Leppä: ”Kotimainen ruoka aivan eri tuote kuin ulkomailla tuotettu”

Leppä puhui eilen Königstedin kartanossa Vantaalla järjestetyssä ruoka-aiheisessa toimittajatapaamisessa kotimaisen ruuan ja ruuantuotannon puolesta.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) mukaan uusi elintarvikemarkkinalaki tulee hyvin tarpeeseen, sillä nykyisellään elintarvikemarkkinat eivät toimi.

Leppä puhui aiheesta eilen Königstedin kartanossa Vantaalla järjestetyssä ruoka-aiheisessa toimittajatapaamisessa.

Tuotantopanosten hintojen nousu ei siirry lopputuotteen hintaan

Lepän mukaan elintarvikemarkkinoiden toimimattomuus näkyy siten, että tilojen taloudellinen ahdinko on ja pysyy.

Jari Leppä
”Kustannukset ovat koko ajan selvästi enemmän kasvussa kuin tuotot. Viljelijällä ei myöskään ole mahdollisuuksia siirtää tuotantopanosten kustannusten nousua lopputuotteeseen”, Leppä kertoi.

Lepän mukaan nykyinen tie ei voi jatkua, jos halutaan pitää kiinni kotimaisesta ruuantuotannosta ja huoltovarmuudesta.

”Emme kilpaile hinnalla, vaan laadulla”

Uuden elintarvikemarkkinalain on tarkoitus puuttua epäkohtaan. 1.1.2019 voimaan astuvan lain tavoitteena on parantaa elintarvikemarkkinoiden toimivuutta ja turvata elintarvikeketjun heikoimmassa asemassa olevien toimijoiden asemaa.

Elintarvikekauppaa valvomaan tulee myös elintarvikemarkkinavaltuutettu, joka ensisijaisesti yrittää ratkoa konflikteja neuvotteluteitse, mutta voi myös tarvittaessa antaa varoituksia tai hakea uhkasakon asettamista.

Osa tilaisuuden toimittajista pohti, tuleeko elintarvikemarkkinalaki nostamaan ruuan hintaa Suomessa. Leppä totesi tähän, että ruuan hinta tulee todennäköisesti jatkamaan nousuaan lähitulevaisuudessakin, mutta uudella lailla ei suomalaisen ruuan hintaan ole vaikutusta.

Suomalainen ruoka ei ole tähänkään mennessä yleensä ollut ulkomaista ruokaa edullisempi vaihtoehto. Näin tulee olemaan jatkossakin, ja Lepän mielestä niin pitääkin olla.

”Me emme kilpaile hinnalla, vaan laadulla. Kotimainen ruoka on aivan eri tuote kuin ulkomailla tuotettu. Edustamme Ruotsin ohella kestävää ja eettistä ruuantuotantotapaa”, Leppä totesi.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja