Tunneliviljelyn kasvinsuojelu kiinnostaa

Biotus Oy ja Viljelijän Berner järjestivät kaksi tunneliviljelyn kasvinsuojelutilaisuutta. Ensimmäinen pidettiin Paimiossa Alanteen marjatilalla toukokuun alussa ja toinen Suonenjoella Jarmo Röppäsen tilalla toukokuun lopulla. Aihe kiinnosti kovasti ja yhteensä tilaisuuksissa oli mukana viitisenkymmentä viljelijää.

Biotus Oy ja Viljelijän Berner järjestivät kaksi tunneliviljelyn kasvinsuojelutilaisuutta. Ensimmäinen pidettiin Paimiossa Alanteen marjatilalla toukokuun alussa ja toinen Suonenjoella Jarmo Röppäsen tilalla toukokuun lopulla.

Kotimaista mansikkaa tunneleista on jo saatavilla. Kuva Suonenjoelta 25.5.2016.
Aihe kiinnosti kovasti ja yhteensä tilaisuuksissa oli mukana viitisenkymmentä viljelijää. Tilaisuuksissa kuultiin tunneliviljelyn erityispiirteistä ja tilaisuuksissa keskityttiin erityisesti kasvinsuojeluasioihin.

Tunnelituotannossa rikkakasvien torjuntaa ei tarvita, koska viljelykasvit eivät ole maassa vaan kouruissa tai astioissa. Toki huoneiden ympäriltä ja väleistä rikkakasvit pidetään matalana leikkaamalla. Myös harmaahomeen torjunta on hieman helpompaa kuin avomaalla. Ilman torjuntaa siitä ei kuitenkaan selvitä.

Tunnelituotannossa biologisten torjuntaeliöiden käyttö on yleistä. Mansikkapunkin ja vihannespunkin torjuntaan käytetään kotimaisia Amblyseius-petopunkkeja tai Kalifornianpetopunkkeja tai Ansaripetopunkkeja.

Kirvojen torjunassa voidaan käyttää kirvavainokaisia tai harsokorennon toukkia.

Kemiallisista hyönteistentorjunta-aineista pyretroidit (esim. Karate Zeon tai Desic Mega) ei sovellu, koska niillä on jopa 6 viikon mittainen vaikutus biologisiin torjuntaeliöihin. Calypsoa sen sijaan voidaan käyttää yhdessä biologisten aineiden kanssa.

Tunneleliviljelmien kapeisiin riviväleihin tarvitaan  hieman peltoviljelyä pienempää ja kepeampaa ruiskukalustoa.
Tommi Oravuo Biotukselta ja Anu Venäläinen  Jarmo Röppäsen marjatilalta kertovat tunneliviljelmän biologisesta kasvinsuojelusta.

viljelijänberner.fi

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja