Kevättalvi koetteli Ruismestari-kilpailijan kasvustoja

Petri Solan tilalla Mäntsälässä viljellään ruista nyt kolmatta kertaa

Petri Solan tilalla Mäntsälässä viljellään ruista nyt kolmatta kertaa. Tällä kasvukaudella kokonaispinta-ala on 21,5 hehtaaria ja lajikkeena hybridiruis KWS Livado. Esikasvina rukiilla on ollut joko rehuherne, kumina tai mallasohra viljelykierrosta riippuen. Kylvösiementä on käytetty 2,2 yksikköä hehtaarille.

Ruismestari-kilpailija Petri Sola viljelee tänä vuonna KWS Livado-hybridiruista ensimmäistä kertaa. Aiemmin viljelyssä on ollut hybridiruis Evolo.
- Viimeinen lohko kylvettiin syyskuun ensimmäinen päivä. Suurin osa saatiin maahan elokuun puolella, mutta optimaalinen kylvöaika olisi kyllä ollut vielä aikaisemmin, arvioi Petri Sola.

Isännän mielipide rukiille sopivasta kylvömuokkauksestakaan ei jää epäselväksi. Hän on vahva kynnön kannattaja.

- Periaatteena on, että maa kynnetään sekä ennen ruista, että sen jälkeen. Osa lohkoista on äestyksen lisäksi myös lautasmuokattu ennen kylvöä, Sola kertoo.

Rukiin starttilannoituksessa Sola on kiinnittänyt erityisesti huomiota riittävään fosforiin, mikä parantaa talvehtimista. Sama tavoite mielessä on kasvustoille annettu lokakuussa myös mangaanipitoista hivenlannoitetta lumihometorjunnan yhteydessä. Kahukärpäset jouduttiin torjumaan kahteen kertaan syyskuun puolessavälissä erittäin runsaiden esiintymien vuoksi.

- Ensimmäistä kertaa torjuin myös etanoita, mutta ainoastaan kaikkein savisimmalta maalta. Muilla lohkoilla ei niistä ongelmaa muodostunutkaan, kertoo Sola.

Peltoa porattiin maaliskuussa

Tilan vanha isäntä rukiin pelastustöissä maaliskuussa. Jääkerroksen läpi porattiin reikiä, joilla vettä yritettiin ohjata pois. Routaa oli jopa 40 cm, kaira ulottui juuri sulaan maahan.
- Kyllä siinä kohtaa luulin, että mitään ei ole enää tehtävissä. Peli on menetetty, naurahtaa Sola.

Panostukset kasvinsuojeluun ja lannoitukseen näkyvät elinvoimaisessa kasvustossa.
Kasvuston tämän hetkisestä tilanteesta ei talven tarinaa uskoisi todeksi. Ruis on tuuhea ja tasainen, juuri heilimöimässä. Kevään aikana kasvustolle on annettu pintalevityksenä typpeä ja -rikkiä sekä mangaania sisältävää hivenlannoitetta rikka- ja laontorjunnan yhteydessä. Lakoa on torjuttu toiseen kertaan lippulehtiasteella ja tautitorjunnan Sola ajoitti hiukan tähkälle tulon jälkeen, ennen kukintaa.

- Laadukkaaseen satoon kannattaa panostaa, mutta taloudellinen kannattavuus on pidettävä aina mielessä, tiivistää Sola.

Ruismestari 2017-kilpailu on Pro Ruis yhdistyksen järjestämä viljelykilpailu, jossa mukana on 22 viljelijää. Voittoon vaikuttavat sadon määrän lisäksi myös laatu ja hyvät viljelykäytänteet. Voittajalle on luvassa Ruismestari-tittelin lisäksi Multivan TR200-perävaunu sinisellä erikoisvärityksellä.

Ruismestari-kilpailun voittaja julkistetaan joulukuussa. Kilpailun etenemistä seurataan Farmit -juttusarjassa. Tästä löydät sarjan ensimmäisen ja toisen osan.

Teksti ja kuvat: Katri Ala-Kleemola

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja