Olet täällä

Kylmä sää rankaisee maissisatoa jo ennen kylvöä

Yhdysvaltojen suurinta maissinviljelyvyöhykettä on koetellut poikkeuksellisen kylmä ilma jo maaliskuun lopulta alkaen. Meteorologit ennustavat kylmyyden päättyvän ennen kuun vaihdetta, mutta satotasoihin sillä on voinut olla jo vaikutuksia. Asiasta uutisoi Farm Journal.

Sääasiantuntijan mukaan historiasta on löydettävissä yhteys kylmän huhtikuun ja alle keskiarvon jäävien maissin satotasojen välillä.

Kuluva huhtikuu on ollut yksi kylmimmistä sitten 1895.

Kuusi seitsemästä johti heikompaan satoon

Historiallista säädataa verrattaessa keskisatoihin, voidaan havaita, että huhtikuulle osunut kylmä sää on vaikuttanut maissin satotasoihin.

Vuoden 1960 jälkeen on Yhdysvalloissa koettu seitsemän kylmää huhtikuuta. Kuutena vuotena näistä maissin satotasot ovat jääneet keskiarvoa alhaisemmiksi.

Kylmä huhtikuu lykkää maissin kylvöjä, mikä puolestaan alentaa sen sadontuottokykyä.

Maissin viljelyinto ja varastot laskussa

Heikommat satotasot yhdistettäneen tänä vuonna myös pienentyneeseen viljelyalaan. Yhdysvaltojen maatalousministeriö USDA arvioi maissin viljelypinta-alan laskevan viime vuodesta.

Yhtenä osasyynä on ollut soijan parempi kannattavuus, joka kannustaa viljelijöitä vaihtamaan viljelykasvia.

USDA:n laatiman raportin mukaan uusi markkinointikausi korkataan muutenkin maissin osalta kevyemmissä tunnelmissa.

Globaalien loppuvarastojen arvioidaan olevan noin 198 miljoonaa tonnia kuluvan kauden päättyessä. Kauteen lähdettiin noin 230 miljoonan tonnin maissivarastojen kanssa.  

 

Lähde: Farm Journal, AgWeb, USDA

 

Kommentit

Samankaltaista sisältöä