Olet täällä

Ensimmäisiä ennusteita kaudelle 2018/19

Tällä viikolla julkaistiin ensimmäinen AMIS:n laatima ennuste tulevan 2018/19 markkinointikauden viljataseista.

AMIS (Agriculture Market Information System) on maatalouden markkinatietojärjestelmä, joka on perustettu maatalousmarkkinoiden läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Sen sihteeristöön kuuluu 11 kansainvälistä järjestöä.

Tuleva markkinointikausi vaikuttaa hyvältä – markkinoita kannattaa seurata

Tuleva markkinointikausi 2018/19 näyttää AMIS:n raportin mukaan lupaavalta sekä vehnällä että maissilla. Tarjonta pysyy edelleen vakaalla pohjalla, vaikka kysynnän ennustetaan kasvavan.

Toisin kuin vehnällä, maissimarkkinoilla tarjonta voi kuitenkin jonkin verran kiristyä. Maissin viljelypinta-ala ja epäsuotuisat sääolosuhteet tärkeillä tuotantoalueilla nipistävät kokonaistuotantoa.

Soijapavulla kuluva markkinointikausi 2017/18 näyttäisi olevan tuotannon ja loppuvarastojen osalta laskusuuntainen.

AMIS kehottaa tarkkailemaan tulevina kuukausina erityisesti kylvöjen edistymistä, markkinapolitiikkojen muutoksia sekä muutoksia muilla markkinoilla. Ne tulevat olemaan kriittisessä merkityksessä kaikilla kasvilajeilla.

Kasvikohtaiset ennusteet kaudelle 2018/19

Vehnän tuotanto laskee kuluvan kauden ennätyksestä 1,5 prosenttia. Suurin osa johtuu Venäjän tuotannon vähenemisestä

Vehnän kokonaiskysyntä kasvaa 0,8 prosenttia. Elintarvikekäyttö lisääntyy väestönkasvun seurauksena, rehukäyttö pienenee.

Loppuvarastot nousevat uuteen ennätykseen, 279 miljoonaan tonniin.

Maissin tuotanto voi laskea kuluvasta kaudesta jopa 3,7 prosenttia. Pinta-ala on pienentynyt Yhdysvalloissa ja satotasojen ennustetaan laskevan mm. Argentiinassa, Brasiliassa ja EU:n alueella.

Maissin kokonaiskysyntä ylittää nykyisen ennätystason. Kasvu syntyy rehukäytöstä.

Loppuvarastot voivat laskea jopa yli 10 prosenttia.

Soijapavun ennuste kuluvalle kaudelle 2017/18

Soijan tuotanto jatkaa laskuaan, johtuen pääosin Argentiinan huonosta satoennusteesta. Brasiliassa satonäkymät ovat hyvät.

Kokonaiskysynnän ennustetaan edelleen kasvavan, mutta tahti on hidastumassa.

Loppuvarastot voivat pienentyä jopa viidenneksellä tällä kaudella.

 

Tutustu koko raporttiin tästä.

 

Lähde: AMIS

Kommentit

Anonymous

Sato tiedossa ilman kylvöä Suomessa, herätkää ihmiset kusetukseen

Samankaltaista sisältöä