Kuluva syksy haaste sänkikalkitukselle, levitykseen lisää tarkkuusautomatiikkaa

Tämänvuotisen sänkikalkituskauden alku on ollut tavanomaista hankalampi, vaikka kalkitustilauksia olisi jonossa ja uutta tekniikkaakin käytössä pellolla. Runsaan jälkiversonnan vuoksi puintikausi venyi ja kaventi sänkikalkituksen aikaikkunaa, mitä epävakaat säät vielä entisestään supistivat.

Myyntipäällikkö Jan Drugge Nordkalkilta toivoo sänkikalkituksen olosuhteiden paranemista. Vaikka jälkiversonnan vuoksi puinnit olivat korjuukauden alussa myöhässä, levitys pääsi alkamaan poutaisissa olosuhteissa.

”Sen jälkeen on satanut, mikä on hidastanut edelleen puinteja ja heikentänyt peltojen kantavuutta. Levityskauden lyhentyessä toiveena on, että lokakuussa kelit olisivat todella hyvät ja sänkikalkitus onnistuisi”, hän sanoo.

Druggen mukaan se olisi jopa välttämätöntä, sillä uusia kalkkitilauksia on odottamassa jonossa. Lisäksi nyt syksyllä on purettu ja puretaan vielä viime talvelta jääneitä tilauksia, jotka jäivät silloisten olosuhteiden vuoksi levittämättä.

Kalkitukselle on pelloilla nyt tarvetta, siihen ollaan valmiita panostamaan ja siihen myös uskotaan. Sitä kuvaavat pitkäaikaisten kalkitusurakoitsijoiden sitoutuminen ja uusien yrittäjien tuleminen mukaan alalle sekä entistä kehittyneempien kalkinlevittimien saaminen markkinoille.

”Siitä on tuorein esimerkki somerolaisen Silento Oy:n kehittämä uusi Kapu Maxi -kostean kalkin levitysvaunu, joka antaa oman vitamiiniruiskeen tälle alalle”, Drugge korostaa.

Lue uudesta kalkkivaunusta

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja