Balaya® kokeilussa Hauholla - “Voin rehellisesti sanoa olevani tyytyväinen”

Balaya® on BASF:n uutuusfungisidi, joka on niin sanottu yhden kanisterin ratkaisu myös pohjavesialueille. Viime vuonna rekisteröinnin saanut Balaya toimii kaikilla viljoilla, mutta on erinomainen valinta etenkin vehnälle sen pitkän suoja-ajan ansiosta.

Jussi Sillanpään kasvinviljelytila sijaitsee Hauholla. Tilalla on tuotantopinta-alaa toistasataa hehtaaria ja lisäksi isännällä on ympärivuotista koneurakointia.

"Kasvinsuojelua on täytynyt järkeistää, ettei kaikki aika kulu traktorin hytissä. Mutta tautiaineruiskutuksista ei ole tingitty, ne tehdään joka vuosi. Se on osa viljelystrategiaa", kertoo Sillanpää.

Sillanpää onkin tottunut panostamaan kasvinsuojeluun, sillä tilan pääsääntöisesti savivoittoisilla pelloilla suositaan suorakylvöä ja kevytmuokkausta.

"Valmisteita vaihdetaan joka vuosi, jotta resistenssiä ei pääse muodostumaan. Lisäksi on mielenkiintoista kokeilla, mistä saa parhaimmat tulokset", hän tuumaa.

Kokeilupäätös kesken kasvukauden

Viime kasvukausi tuotti 14 vuotta tilan isäntänä olleelle Sillanpäälle yhden parhaimmista sadoista koko uran aikana. Alkuun kasvukausi ei kuitenkaan näyttänyt niin lupaavalta.

"Ensin oli märkää ja sitten kuivaa. Kasvustot olivat stressaantuneita ja mietin, uskaltaako tautiainetta edes ajaa", Sillanpää muistelee viime kesää.

Päätös kokeilla Balayaa tehtiinkin kesken kasvukauden. Erityisesti valmisteen kyky tukea kasvin stressinsietokykyä haasteellisissa kasvuolosuhteissa kiinnosti Sillanpäätä.

Valmisteen toimivuus vakuutti viljelijän

Loppujen lopuksi Sillanpää käytti Balayaa koko ohran ja vehnän tuotantopinta-alalle. Osa tilan pelloista on pohjavesialueita, joten valmisteen sopivuus kaikille lohkoille oli isännälle toivottu ominaisuus.

"Vaikka kasvustot olivat jo valmiiksi stressaantuneita, ei vioituksia syntynyt. Kasvustot palautuivat ruiskutuksesta oikein hyvin ja valmiste tuntui tehostavan kasvin elinvoimaisuutta", Sillanpää arvioi.

Käyttökokemustensa perusteella Sillanpää nostaa Balayan yhdeksi vahvuudeksi myös helppokäyttöisyyden. Balaya ei tarvitse tankkiin seoskumppania ja se on kasvinsuojelua rationalisoivan isännän mieleen.

Voin rehellisesti sanoa olevani tyytyväinen. Kasvustot pysyivät terveinä, valmiste toimi stressaavissa olosuhteissa niin kuin oli luvattu ja lopputuloksena korjattiin huippusato", summaa Sillanpää.

Balaya pähkinänkuoressa

Balaya on toiminut useana vuonna kokeissa sekä suuremmalla että pienemmällä vesimäärällä tähkän esilletulovaiheessa ruiskutettuna.

"Balaya ei vaadi seoskumppania, se imeytyy nopeasti, levittyy tasaisesti ja toimii tehokkaasti jo viiden asteen lämpötilassa ja pienemmilläkin (100 l/ha) vesimäärillä", luettelee BASF:n Nelli Piekkari Balayan parhaita ominaisuuksia.

Valmisteen vahvuudet ovat pitkälti sen sisältämän uuden tehoaineen, Revysolin (isopropanoli-atsoli), ansiota. BASF:n kehittämä Revysol muodostaa uuden triatsolien alaryhmän ja on siksi myös tärkeä päivitys resistenssinhallinnan työkalupakkiin.

Revysolin kaverina Balayassa on myös toista tehoainetta, pyraklostrobiinia.

"Tehoaineiden ominaisuuksista johtuen Balayan suoja-aika on DMI-tyyppiselle valmisteelle poikkeuksellisen pitkä, jopa 6-7 viikkoa. Lisäksi sillä on parantavaa eli kuratiivista vaikutusta jo alkaneeseen infektioon", Piekkari kertoo.

Pitkä suoja-aika tekee Balayasta erinomaisen valinnan etenkin syys- ja kevätvehnän tautitorjuntaan.

"Balayan vaikutus kestää vehnällä loppuun saakka, vaikka kasvuaika on muita viljoja pidempi", selittää Piekkari.

Pyraklostrobiinilla on lisäksi fysiologisia vaikutuksia. Se vähentää ennaltaehkäisevästi kasvuympäristön stressitekijöiden, kuten kuivuuden ja kuumuuden, vaikutuksia kasviin. Lisäksi se pystyy tehostamaan kasvin typen käyttöä.

"Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tehoaineen ansiosta kasvi pysyy siis pidempään vihreänä ja yhteyttävänä epäsuotuisissakin olosuhteissa eli sen sadontuottokyky ja laatu paranevat monilla eri tavoilla", selittää Piekkari.

Balaya® on BASF:n tuote, jälleenmyyjänä Lantmännen Agro.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja