Maatilojen yhtiöittäminen kiinnostaa

Tällä hetkellä vain pieni osa Suomen maatiloista on osakeyhtiömuotoisia

Suomessa on noin 700 osakeyhtiömuotoista maatilaa. Kiinnostus tilan osakeyhtiöittämistä kohtaan on kuitenkin kasvanut, ja maatilojen yhtiöittämisen arvellaan lisääntyvän tulevina vuosina.

Millaisille tiloille yhtiöittäminen sopii?

Yleisesti yhtiöittäminen sopii parhaiten isoille tiloille, joilla on tehty paljon investointeja. Tilan toiminta on kannattavaa, verotettava tulos on suuri ja suunnitelmissa voi olla myös uusia investointeja ja toiminnan laajentamista. Tällaiset tilat hyötyvät yhtiöittämisestä verotuksessa ja erityisesti tuloverotuksessa, joka kevenee huomattavasti. Osakeyhtiö maksaa tuloksestaan vain 20 % veroa ja loput tuloksesta jää käytettäväksi esimerkiksi investointeihin ja tilan kehittämiseen. Suoraan omistetulla maatilalla ansiotulon rajaveroaste voi muodostua hyvinkin korkeaksi, kun tilan toiminta on kannattavaa tai maatalouden harjoittajalla on palkkatuloja.

Yhtiöittäminen tuo mukanaan myös velvoitteita kuten kahdenkertaisen kirjanpidon, tilintarkastuksen ja kuukausittaisen arvonlisäveron maksun. Yrityksen tiliä ei voi myöskään käyttää kuten ennen yhtiöittämistä, vaan rahat on nostettava yhtiöstä esimerkiksi palkkana tai osinkona. Yrityksen ja yksityistalouden tiukka ero voi kuitenkin selkeyttää tilan toimintaa ja helpottaa taloudellisen tilanteen seuraamista.

Verolainsäädännön muutos astuu voimaan ensi vuonna

Maatilojen yhtiöittämistä on hidastanut 4 % varainsiirtovero, joka täytyy maksaa maatalousmaasta ja talousrakennuksista toimintamuodon muutosta tehtäessä. Verolainsäädännön muutosta on kuitenkin valmisteltu, ja varainsiirtoveron on määrä poistua ensi vuoden alusta lähtien. Varainsiirtoveron poistuminen koskee tilannetta, jossa ammatinharjoittaja perustaa osakeyhtiön jatkamaan toimintaa. Varainsiirtoveron poistumisen odotetaan lisäävän uusien osakeyhtiöiden syntymistä, ja alustavien yhtiöittämissuunnitelmien toteuttamista.

Lähde: Käytännön Maamies KM

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja